Keskeiset opetukset yksilön ja yhteiskunnan kehittämiseksi

Bahá’í-uskon tärkein periaate on ykseys – Jumalan, uskonnon ja ihmiskunnan ykseys.

Ihmiskunta on henkisessä ja yhteiskunnallisessa kehityksessään sellaisessa vaiheessa, että sen yhdistyminen globaaliksi yhteiskunnaksi ei ole vain mahdollista vaan väistämätöntä. Ihmiskunnalla on kuitenkin edessään valinta: saavutetaanko uuden ajan maailmanjärjestys yhteisen tahdon ja ponnistuksen kautta vai itsepäisyydestä johtuvien tuskallisten kärsimysten kautta. Bahá’u’lláh opetti, että ”Ihmiskunnan hyvinvointia, sen rauhaa ja turvallisuutta ei voida saavuttaa, ellei ja ennen kuin sen ykseys on lujasti vakiintunut.”

Bahá’í-opetusten mukaan uskonnon tehtävänä on tarjota ne yksilöä ja yhteisöä koskevat henkiset periaatteet, jotka tarvitaan todellisen hyvinvoinnin aikaansaamiseksi.

Älkää kuluttako aikaanne omissa askareissanne, vaan keskittäkää ajatuksenne siihen, mikä on parantava ihmiskunnan kohtaloita ja puhdistava ihmisten sydämet ja sielut.

Bahá’u’lláh

Bahá’u’lláh esitti monia yksilön elämää ja yhteiskunnallista toimintaa koskevia periaatteita ja lakeja, joiden tarkoitus on viedä ihmiskunta nykyisen murroksen ja sekasorron tilan läpi kohti globaalia yhteiskuntaa, jossa toteutuu ykseys moninaisuudessa. Näitä Bahá’u’lláhin periaatteita ovat muun muassa:

  • Totuuden etsiminen

    Ihmisen tulee vapautua ennakkoluuloistaan ja omista kuvitelmistaan voidakseen etsiä totuutta esteettömästi. Kaikkien uskontojen perimmäinen totuus on sama. Ne vaalivat uskoa, tietoa, oikeudenmukaisuutta, toveruutta, rakkautta Jumalaan ja hyviä tekoja, ja ne pyrkivät maailman edistymiseen. Lue lisää aiheesta

  • Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

    Ennakkoluulot ovat vastoin Jumalan opetuksia ja ne tuhoavat ihmiskunnan rakenteen. Ihmisillä on syntyperästään tai sukupuolestaan riippumatta yhtäläiset oikeudet. Naisten voimaantuminen tasaveroisina yksilöinä on välttämätön edellytys ihmiskunnan hyvinvoinnille.

  • Tieteen ja uskonnon sopusointu

    Jumala on antanut ihmiselle järjen, jotta voisimme havaita totuuden. Uskonto, jonka opetukset ovat tieteen vastaisia, on taikauskoa. Tiede ja ihminen tarvitsevat moraalisen innoituksen ja eettiset päämäärät, jotka vain uskonto voi tarjota. Lue lisää aiheesta

  • Yleismaailmallinen rauha

    Ihmiskunta tarvitsee paikallisen ja kansallisen hallinnon lisäksi kansainvälisen hallinnon, joka perustuu yhteisesti hyväksyttyyn lainsäädäntöön. Sen parlamentin jäsenet tulee valita kaikkien maiden edustajista. Kiistat, jotka ovat luonteeltaan kansainvälisiä, tulee alistaa kansainvälisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Kollektiivisen turvallisuuden periaate estää yhtä kansaa hyökkäämästä toista vastaan.

  • Kasvatuksen ja koulutuksen välttämättömyys

    Yleinen oppivelvollisuus sekä opetuksen ja tiedon yleismaailmallinen saavutettavuus ovat koko ihmiskunnan perusoikeus. Yhteisön ja vanhempien yhteinen vastuu on kasvattaa lapsista moraalisia ja epäitsekkäitä ihmisiä, jotka pyrkivät kehittämään henkisiä ominaisuuksiaan sekä hankkimaan tietoa ja ymmärrystä maailmasta ja ammatin, jotta he voivat elättää itsensä ja palvella muita ihmisiä. Lue lisää aiheesta

  • Neuvottelun periaate

    Kaikki tärkeät kysymykset tulee ratkaista eturyhmistä vapaan neuvottelun avulla, kuten Bahá’u’lláh kirjoitti: ”Neuvotelkaatte keskenänne äärimmäisen ystävyyden ja täydellisen toveruuden hengessä ja pyhittäkää elämänne kallisarvoiset päivät maailman parantamiseen – –.” Lue lisää aiheesta

  • Kohtuus ja oikeudenmukaisuus

    Yhteiskunnan ja yksilön todellinen hyvinvointi perustuu kohtuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Ihmisten elintasossa tulee aina olemaan eroja inhimillisten kykyjen ja yksilöiden ponnistelun erojen luontaisena seurauksena, mutta äärimmäisen köyhyyden ja rikkauden ääripäät tulee poistaa. Lue lisää aiheesta

  • Rukoushenkinen elämänasenne

    Päivittäinen rukous on keskeinen osa yksilön ja yhteisön elämää. Se on henkinen keino luonteen kasvattamiseen ja puhtaiden pyrkimysten omaksumiseen. Yksilön omien rukoushetkien lisäksi lukuisissa kodeissa pidetään hartaustilaisuuksia, joihin kokoontuu monentaustaisia ihmisiä rukoilemaan yhdessä. Palvonta ja palvelu kulkevat käsi kädessä. Lue lisää aiheesta

  • Ihmiskunnan palveleminen

    Jokaisella ihmisellä on oma ainutlaatuinen paikkansa ihmiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä. Bahá’u’lláh kirjoitti: ”Älkää kuluttako aikaanne omissa askareissanne, vaan keskittäkää ajatuksenne siihen, mikä on parantava ihmiskunnan kohtaloita ja puhdistava ihmisten sydämet ja sielut.”

Syventäviä artikkeleita bahá’í-opetuksista

Katso lisää