Kohtuus ja oikeudenmukaisuus

Kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta pidetään hyvinvoivan ja kestävän yhteiskunnan tukipilareina. Ne ovat sekä yleviä ihanteita että käytännön toimintaperiaatteita, jotka muovaavat yksilöiden välisiä suhteita ja heijastuvat kansainvälisiin rakenteisiin. Bahá’í-uskon opetuksissa nämä kaksi periaatetta on nostettu tärkeään asemaan niin henkisen kasvun kuin sivilisaation kehityksen näkökulmasta.

Bahá’u’lláhin, bahá’í-uskon perustajan opetuksissa oikeudenmukaisuus esitetään syvällisenä henkisenä periaatteena, joka ohjaa yksilön suhtautumista omaan itseensä, muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Se on väline totuuden etsintään ja perusta hyvälle hallinnolle, koulutukselle ja aineellisten resurssien jakamiselle. Niinpä ilman oikeudenmukaisuutta ei voi olla kestävää rauhaa eikä ykseyttä. Teoksessaan Kätketyt sanat Bahá’u’lláh kuvaa oikeudenmukaisuutta seuraavasti:

Oikeudenmukaisuus on Minulle kaikkea muuta rakkaampi. Älä hylkää sitä, jos ikävöit Minua, äläkä luovu siitä, jotta voin luottaa sinuun. Se ohjaa sinua näkemään omien silmiesi eikä toisten silmien avulla, saavuttamaan tietoa oman ymmärryksesi eikä toisten ymmärryksen avulla. Tutki sydämessäsi, millainen sinun tulisi olla. Totisesti, oikeudenmukaisuus on lahjani sinulle ja osoitus armeliaisuudestani. Pidä se aina mielessäsi.

Bahá’u’lláh sitoo oikeudenmukaisuuden kohtuuteen: ”Ken oikeudenmukaisuuteen tarttuu, ei voi missään oloissa ylittää kohtuuden rajoja.” Bahá’í-opetuksissa usein mainittu kohtuuden periaate tarkoittaa tasapainon hakemista kaikessa: käytöksessä, puheessa ja toiminnassa. Bahá’u’lláh toteaakin, että ”[k]aikki, mikä ylittää kohtuuden rajat, lakkaa vaikuttamasta suotuisasti.”

Kohtuus ja oikeudenmukaisuus ovat yksilön heijastamia ominaisuuksia, joilla on merkittävä yhteiskunnallinen ulottuvuus. Ilman pyrkimystä kohtuullisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen yksilö voi ajautua äärimmäisyyksiin, jotka vaarantavat sekä oman hyvinvoinnin että ympäröivän yhteisön tai koko yhteiskunnan ykseyden. Kohtuullinen elämäntapa sisältää esimerkiksi maltillisen suhtautumisen aineelliseen elämään, ajankäyttöön ja itseilmaisuun vastavoimana nyky-yhteiskunnan ylikulutukselle ja itsekeskeisyydelle. Toisaalta pyrkimys kohtuuteen ja oikeudenmukaisuuteen ohjaa yhteisöä toimimaan tavoilla, jotka ovat kestäviä ja osallistavia. Jokaisen panos on arvokas, mutta keneltäkään ei tule vaatia enempää kuin mihin hän pystyy.

Oikeudenmukaisuus on välttämätön perusta rauhalle, yhteisymmärrykselle ja kestävälle kehitykselle. Kohtuus puolestaan on edellytys sille, että ihmiskunta voi elää sopusoinnussa keskenään ja luonnon kanssa. Ilman kohtuullisuutta luonnonvarojen käyttö on riistoa, ja ilman oikeudenmukaisuutta tulokset kasaantuvat harvoille. Talouselämää käsittelevässä kirjeessään maailmanlaajuisen bahá’í-yhteisön korkein hallintoelin Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto kirjoittaa:

Ihmiskunnan minkä tahansa osan hyvinvointi on erottamattomasti sidoksissa koko ihmiskunnan hyvinvointiin. Ihmiskunnan yhteinen elämä kärsii, kun mikä tahansa ryhmä ajattelee omaa hyvinvointiaan erillään naapuriensa hyvinvoinnista tai tavoittelee taloudellista voittoa ottamatta huomioon, miten se vaikuttaa luontoon, joka antaa elannon kaikille. Mielekkään yhteiskunnallisen edistyksen tiellä on siten vaikeasti voitettava este: kerta toisensa jälkeen ahneus ja oman edun tavoittelu voittavat yhteisen hyvän kustannuksella. Vaurautta haalitaan kohtuuttomia määriä, ja tämän aiheuttama epätasapaino pahenee siksi, että tulot ja mahdollisuudet jakautuvat niin epätasaisesti sekä kansojen välillä että niiden sisällä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Miten paljolti tällaiset olosuhteet ovatkin menneisyyden aiheuttamia, niiden ei täydy määrittää tulevaisuutta, ja vaikka nykyiset käsitykset talouselämästä olivat riittäviä ihmiskunnan nuoruusvaiheessa, ne ovat epäilemättä puutteellisia sen aikuisuuden koittaessa. Ei ole mitenkään perusteltua pitää loputtomasti yllä sellaisia rakenteita, sääntöjä ja järjestelmiä, jotka selvästikään eivät palvele kaikkien kansojen etuja. Bahá’í-uskon opetusten mukaan ei ole epäilystäkään siitä, että vaurauden ja voimavarojen tuottamisessa, jakamisessa ja hyödyntämisessä on mukana luontainen moraalinen ulottuvuus. (Yleismaailmallisen Oikeusneuvoston kirje maailman bahá’ílle 1.3.2017)

Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto huomauttaa Bahá’u’lláhia lainaten, että kohtuus ja oikeudenmukaisuus ovat sidoksissa toisiinsa myös neuvottelussa ja päätöksenteossa: 

Tämä kehotus pyrkiä kohtuuteen koskee erityisesti puhetapaa, jos halutaan päästä oikeudenmukaiseen päätökseen. ”Ihmisen ilmaisukyky on olemus, joka pyrkii ulottamaan vaikutustansa ja tarvitsee kohtuutta”, Bahá’u’lláh kirjoittaa. ”Yksi sana on kuin kevätaika, joka saa tiedon ruusutarhan hennot taimet viheriöimään ja kukoistamaan, kun taas jokin toinen sana on aivan kuin kuolettavaa myrkkyä”, Hän selittää. ”Viisaasti harkitsevan tulee puhua äärimmäisen lempeästi ja kärsivällisesti, jotta hänen sanojensa suloisuus voi virittää jokaisen saavuttamaan sen, mikä on ihmisen asemalle soveliasta.” Bahá’u’lláh ei missään tapauksessa tarkoita kohtuudella pelkkää sovitteluratkaisua, totuuden vesittämistä tai tekopyhää tai utopistista yhteisymmärrystä. Hänen edellyttämänsä kohtuus vaatii loppua tuhoisille ylilyönneille, jotka ovat vaivanneet ihmiskuntaa ja lietsoneet lakkaamatonta kiistelyä ja sekasortoa. Kohtuus neuvonpidossa ja toiminnassa on vastakohtaista mielivaltaiselle näkemysten tyrkyttämiselle valtaa käyttäen tai aatteellisiin päämääriin vedoten, joista molemmat estävät etsimästä totuutta ja kylvävät epäoikeudenmukaisuuden jatkumisen siemenet. Kohtuudellinen ajattelutapa on käytännöllinen ja periaatteellinen lähtökohta, josta käsin voidaan ennakkoluulottomasti tunnistaa ja omaksua päteviä ja oivaltavia ajatuksia niiden alkuperästä riippumatta (Yleismaailmallisen Oikeusneuvoston kirje kolmelle yksilölle 29.11.2017)