Koulutusinstituutti
Pyrkimyksemme edistää yhteiskunnallista muutosta perustuu vakaumukseen, että jokainen ihminen on osa ihmisperhettä ja että jokainen voi antaa osansa maailman parantamiseen. Kasvava tietoisuus tästä näkemyksestä kannustaa yksilöä ottamaan vastuun omasta älyllisestä ja henkisestä kehityksestään sekä vaikuttamaan myönteisesti yhteiskunnan uudistamiseen.
Koulutusinstituuttien maailmanlaajuinen verkosto on suuntautunut oppimaan vireiden yhteisöjen rakentamisesta, yhteiskunnallisesta toiminnasta ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisesta.
Koulutusinstituutin keskiössä on jatkuva oppiminen ja usko jokaisen ihmisen kehittyvään kyvykkyyteen, jota vaalitaan yhdessä muiden kanssa palvellen. Ruohonjuuritasolla on käynnissä laajeneva keskustelu yhteiskunnallisten olojen parantamisesta henkisen ja aineellisen edistyksen avulla.
Tätä oppimisprosessia tukevat eri ikäryhmille suunnatut koulutusinstituutin kasvatukselliset ohjelmat, joiden parissa monentaustaiset yksilöt, nuoret ja perheet tutustuvat henkisiin periaatteisiin ja alkavat soveltaa niitä omassa elämässään. Tämä yhteisörakentamisen prosessi edistää vähittäistä yhteiskunnallista muutosta ruohonjuuritasolta alkaen.
Koulutusinstituutin tarjoamat koulutuskokonaisuudet jakautuvat kolmeen ikäryhmään:
5–10-vuotiaiden lastentunnit
11–14-vuotiaiden varhaisnuorten toiminta
nuorten ja aikuisten opintopiirit
Suomen bahá’í-yhteisön koulutusinstituutti
Lisätietoja koulutusinstituutin toiminnasta saat sähköpostitse: instituutti@bahai.fi
Viimeisimmät uutiset
Koulutusinstituutin kurssitarjonta
Koulutusinstituutin tarjoama koulutusohjelma hyödyntää Ruhi-instituutin kurssikokonaisuutta, jota maailmanlaajuinen bahá’í-yhteisö käyttää. Kurssisarjan päätarkoitus on mahdollistaa kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten älyllisen ja henkisen kyvykkyyden kehittäminen, jotta jokainen voi antaa oman osansa maailman parantamiseen yhteistyössä muiden kanssa oppien ja toisiaan tukien. Suomen kielen lisäksi materiaaleja on saatavilla lähes sadalla muulla kielellä.
Opintopiirikurssit
Nuorten ja aikuisten opintopiirien kirjat käsittelevät seuraavia teemoja ja niihin liittyviä palvelutaitoja. Lastentunneilla käytettävät materiaalit ovat osa kirjaa 3 ja sen alakursseja. Osa materiaaleista on kesken.
Kirja 1, Pohdintoja hengen elämästä
Tukee bahá’í-kirjoitusten ymmärtämistä, henkisyyden ylläpitämistä arjessa ja hartaudellisen yhteisöelämän kehittämistä.Kirja 2, Nouse palvelemaan
Kehittää kykyä keskustella henkisesti merkityksellisistä aiheista ystävien kanssa ja järjestää yhteisiä opiskeluhetkiä eri teemoista.Kirja 3, Lastentuntien opettaminen, taso 1
Perehdyttää lasten kasvatuksen perusperiaatteisiin ja antaa valmiudet pitää yksinkertaisia lastentunteja.Lastentuntien opettaminen, taso 2
Lastentuntien opettaminen, taso 3
Lastentuntien opettaminen, taso 4
Kirja 4, Jumalan kaksoisilmaisijat
Kehittää näkemystä ihmiskunnan historian nykyisestä muutosvaiheesta sekä Bábin ja Bahá’u’lláhin tuoman uuden uskonnon merkityksestä siinä, kehittää kykyä oppia keskustelemaan näistä aiheista.Kirja 5, Varhaisnuorten kykyjen vapauttaminen
Auttaa tiedostamaan nuorten potentiaalin ja antaa valmiudet toimia varhaisnuorten ryhmien valmentajana.erityiskurssi: Alkusysäys
erityiskurssi: Laajeneva piiri
Kirja 6, Jumalan asian opettaminen
Auttaa syventymään Bahá’u’lláhin olennaisiin opetuksin ja keskustelemaan niistä kiinnostuneiden ihmisten kanssa.Kirja 7, Yhdessä palvelun polkua kulkien
Auttaa ymmärtämään, mitä on palvelun polulla eteneminen, ja antaa valmiudet muodostaa itse opintopiiri.Kirja 8, Bahá’u’lláhin liitto
Syventää ymmärrystä Bahá’u’lláhin liiton merkityksestä ja suhteesta ‘Abdu’l-Bahán, Shoghi Effendin ja Yleismaailmallisen Oikeusneuvoston asemaan.Kirja 9, Historiallisen näkökulman omaksuminen
Tarkastelee Jumalan ikuisen liiton käsitettä sekä Bahá’u’lláhin ilmoituksen roolia ihmiskunnan kehityksessä.Kirja 10, Vireitä yhteisöjä rakentamassa
Lisää ymmärrystä yhteisen oppimisen kulttuurin edellytyksistä ja neuvottelun merkityksestä yhteiskunnan palvelemisessa.Kirja 11, Aineelliset varat
Auttaa tarkastelemaan anteliaisuuden suhdetta vaurauteen ja kehittää ymmärrystä bahá’í-rahaston ja ḥuqúqu’lláhin lain perusperiaatteista.Kirja 12, Perhe ja yhteisö
Auttaa tutkimaan bahá’í-uskon opetuksia avioliitosta, perhe-elämästä ja lasten kasvatuksesta.Kirja 13, Yhteiskunnalliseen toimintaan osallistuminen
Auttaa tarkastelemaan maailmanlaajuisen bahá’í-yhteisön kokemusta yhteiskunnallisesta toiminnasta ruohonjuuritasolla.Kirja 14, Yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen
Auttaa tarkastelemaan yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen edellytyksiä ja lisää kykyä tunnistaa yhteiskunnallisia ilmiöitä.
Varhaisnuorten materiaalit
11–14-vuotiaille suunnatut varhaisnuorten materiaalit ovat pääsääntöisesti bahá’í-uskon innoittamia. Ne eivät ole tunnustuksellisia, vaan niissä käsitellään henkisiä teemoja vain hyvin yleisellä tasolla. Kirjoissa on usein osioita ja tehtäviä, jotka kehittävät varhaisnuorten kielellistä ja matemaattista osaamista sekä tieteellisten käsitteiden hallintaa.
Vahvistuksen tuulahduksia
Riemun lähde
Järjestelmällinen mielenlaatu
Toivon kimalluksia
Suoraa polkua kulkien
Terveys ja hyvinvointi
Erinomaisuutta oppimassa
Numeroita pohtimassa
Havainnointi ja oivallus
Ihmistemppeli
Sanan voimasta ammentaen
Lisäksi sarjaan kuuluu kaksi bahá’í-materiaalia:
Uskon henki
Pyhän hengen voima

