Ḥuqúqu’lláhin uskottujen tapaamisessa pohdittiin Jumalan oikeuden merkitystä maailman nykytilanteessa
Ḥuqúqu’lláh-laitoksen uskotut Euroopassa tapasivat helmikuun alussa Saksan Hofheimissa.
Ḥuqúqu’lláh-laitoksen uskotut tapasivat toisensa Euroopan äititemppelillä Saksassa pidetyssä perehdytyksessä helmikuun alussa.
Tapaaminen oli viimeinen yhdeksästä kansainvälisestä kokoontumisesta ja siihen osallistui 25 uskottua kuudesta Euroopan mantereen alueellisesta Ḥuqúqu’lláh-lautakunnasta, kolme kansainvälisen lautakunnan edustajaa sekä neuvonantajalaitoksen ja Saksan Kansallisen Henkisen Neuvoston edustajat.
Ḥuqúqu’lláh eli Jumalan oikeus, on bahá’ílle osoitettu ainutlaatuinen henkinen velvollisuus ja etuoikeus, jossa uskova antaa osan ylimääräisestä varallisuudestaan yhteiseen hyvään. Yksilö vastaa lain noudattamisesta itse omantuntonsa mukaisesti. Se eroaa muista bahá’í-uskon opetuksista siinä, että se on sekä laki että instituutio, joka liittää yksityisen uskovan suoraan bahá’í-uskon keskukseen.
Bahá’u’lláh kirjoittaa että ḥuqúqu’lláh on ”armon, yltäkylläisyyden ja kaiken hyvän lähde. Se on siunaus, joka seuraa jokaista sielua kaikissa Jumalan, Kaiken omistavan, Kaikkianteliaan maailmoissa”. Hän myös toteaa, että Jumala ”on tehnyt kaikkien maanpäällisten hankkeiden toteutumisen riippuvaiseksi aineellisista keinoista. Sen tähden jokaiselle yksilölle on säädetty velvollisuus antaa se, mikä on Jumalan oikeus”.
Ḥuqúqu’lláhia käytetään pääasiallisesti bahá’í-yhteisön hankkeiden edistämiseen, mihin sisältyvät pyrkimykset sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen saralla. Tämän lisäksi sitä käytetään köyhien ja heikossa asemassa olevien auttamiseen sekä muihin bahá’í-uskon välttämättömiin tarpeisiin.
Ḥuqúqu’lláhin laki ei ole koskaan ollut ajankohtaisempi kuin tänä päivänä, koska se mahdollistaa rauhan turvasatamien rakentamisen hajoavassa maailmassa. Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto on todennut ḥuqúqu’lláhin saavan aikaan sellaisen muodonmuutoksen yhteiskunnassa, että se ylittää tämänhetkisen käsityskykymme. Ḥuqúqu’lláh-laitoksen tehtävänä on edistää tätä prosessia kasvattamalla ystävien ymmärrystä Jumalan oikeuden lain merkityksestä ja sen soveltamisesta käytäntöön.
Ḥuqúqu’lláh-laitos koostuu eri tasoilla palvelevista uskotuista ja edustajista. Alueellisissa ja kansallisissa lautakunnissa palvelevat uskotut nimettiin tehtäviinsä viime vuoden marraskuussa ja heidän viiden vuoden mittainen palvelujaksonsa alkoi joulukuun alussa. Uskotut puolestaan nimittävät paikalliset edustajat kuhunkin maahan kolmen vuoden palvelujaksolle.
Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto kirjoitti kirjeessään 14. helmikuuta 1997 Ḥuqúqu’lláh-laitoksen valtuutetuille ja edustajille:
Nämä ovat yhä varhaisia päiviä Ḥuqúqu’lláh-laitoksen maailmanlaajuisessa kehityksessä, laitoksen, joka tulee laajenemaan ja kukoistamaan tulevina vuosisatoina ja tuottamaan aineelliset varat, jotka ovat välttämättömät ihmisrodun edistymiselle.
Ḥuqúqu’lláh on avoin kaikille 15 vuotta täyttäneille bahá’ílle. Yksilö voi maksaa ḥuqúqu’lláhin riippumatta varallisuudestaan, jos tahtoo sen tehdä Bahá’u’lláhia kohtaan tuntemansa rakkauden ja sydämensä anteliaisuuden innoittamana. Ḥuqúqu’lláh-laitoksen uskotut ja edustajat tukevat yhteisön jäseniä ḥuqúqu’lláhin ymmärtämisessä ja soveltamisessa.
Mikäli haluat tietää lisää ḥuqúqu’lláhista, voit olla yhteydessä laitokseen sähköpostitse osoitteessa: huquq@bahai.fi. Kokoelma Ḥuqúqu’lláh – Jumalan oikeus on erinomainen tietolähde aiheesta kiinnostuneille. Alla muutama lainaus kokoelmasta:
Ḥuqúqin suorittamisesta annettu säädös on ainoan tosi Jumalan, ylistetty olkoon Hänen kirkkautensa, suoranainen suosionosoitus, ja siitä seuraavat edut lankeavat lahjoittajille itselleen. (Bahá’u’lláhin kirjoituksista, kokoelman ote nro 8)
On selvää ja ilmeistä, että Jumalan oikeuden maksaminen lisää hyvinvointia, siunausta, kunniaa ja jumalallista varjelusta. (Bahá’u’lláhin kirjoituksista, kokoelman ote nro 12)
Tähän tärkeään säädökseen sisältyy, kuten Kirkkauden kynä todistaa, verratonta etua ja viisautta. Se puhdistaa henkilön omaisuuden, torjuu tappion ja onnettomuuden, johtaa hyvinvointiin ja kunniaan, ja tuottaa jumalallista karttumista ja siunausta. (Yleismaailmallisen Oikeusneuvoston kirjeestä, kokoelman ote nro 54)

