Tuula Koskilahti 1928–2026
Tuula Koskilahti 1928–2026
Suomen bahá’í-yhteisön vanhin jäsen Tuula Koskilahti siirtyi Abhá-valtakuntaan 97-vuotiaana Turussa 13. tammikuuta 2026.
Tuula Koskilahti (os. Viitanen) syntyi 24. huhtikuuta 1928 Turussa Yliopistonkadun alkupäässä, missä hän vietti hyvin onnellisen lapsuuden. Samassa pihapiirissä asui paljon muitakin lapsia, ja hänellä oli yksi isosisko ja 14 vuotta nuorempi pikkusisar. Piha-alue oli hyvin vehreä puineen ja kukkineen. Isä oli ammatiltaan kaupungin mittamies mutta teki talonmiehen töitä yhdessä Tuulan äidin kanssa, joka autteli monia samassa pihapiirissä asuvia naisia. Osan rakennuksista omisti isoisän veli, ja niissä asui myös muita sukulaisia. Naapuritalo oli kivitalo, ja sodan puhjettua perhe juoksi sinne pommisuojaan. Koulu keskeytyi sodan vuoksi, mutta sen päätyttyä Tuula meni ammattikouluun, minkä jälkeen hän kävi vielä kauppakoulua. Sieltä valmistuttuaan hän pääsi töihin Turun Instrumentariumille, joka koulutti hänet optikoksi ja lähetti hänet useita vuosia myöhemmin kolmeksi viikoksi Englantiin piilolinssikurssille.
Bahá’í-uskoon tutustuminen tapahtui siten, että ensin Tuulan pikkusisko Arja tapasi Helsingin rautatieasemalla persialaisen miehen, joka pyysi tätä alkamaan kirjeenvaihtoon kanssaan. Arja oli kuitenkin lähdössä pian Italiaan ja pyysi sisareltaan Tuulalta, että hän alkaisi kirjeenvaihtoon tämän Göteborgissa asuvan miehen kanssa. Näin Tuula voisi saada harjoitusta englannin kielen käyttöön. Miehen nimi oli Ezzat Javaheri, ja hän oli ensimmäinen, joka kertoi Tuulalle bahá’í-uskosta. Samoihin aikoihin Lahdesta muutti Turkuun Osmo Päivinen, joka tuli töihin samaan Instrumentariumin liikkeeseen, missä Tuula työskenteli. Kun Tuula kertoi Osmolle, että hän on kirjeenvaihdossa sellaisen miehen kanssa, joka on bahá’í, Osmo vastasi, että kyllä Turussakin on bahá’íta ja että hän voisi viedä Tuulan heidän takkailtaansa. Näin Tuula meni Osmon kanssa vuonna 1960 ensimmäistä kertaa Turun bahá’íden järjestämään takkailtaan ja sai siellä lisää tietoa bahá’í-uskosta.
Turussa ei ollut tuolloin kovin montaa bahá’íta. Heihin kuuluivat muun muassa Osmo ja Agneta, jotka tutustuivat toisiinsa juuri näissä takkailloissa ja menivät myöhemmin naimisiin. Samoihin aikoihin Turussa avioituivat myös Habibullah ja Ritva Zabihian. Muutaman vuoden päästä Turussa avioitui kolmaskin pariskunta, Tuula ja Fred Perry. Fred oli töissä Wiklundin rautakaupassa (nykyään Wiklundin tavaratalo). Tuulalta kysyttiinkin, että onko hän nähnyt tämän tummaihoisen miehen siellä Wiklundilla, ja Tuula vastasi, että kyllä ja että hän on bahá’í. Turun yhteisöön kuului myös Mildred Clark, joka oli Tuulan mielestä kuningatarmainen, hyvin ylevä ja hymyilevä ja oikein ihana ihminen. Mildred tuli usein hakemaan Tuulaa aamiaistunnilla baariin kahville, jolloin monet kysyivät Tuulalta, että kuka tämä amerikkalainen nainen oikein on. Tuula sai taas vastata: hän on bahá’í. Tässä vaiheessa Tuula ei kuitenkaan vielä itse ollut bahá’í vaikka halusikin kertoa kaikille bahá’ista. Turkuun muutti pian myös Soraya Mehrain ja hänen kanssaan asui myös amerikkalainen tummaihoinen nainen Alexina. Niihin aikoihin bahá’ít vierailivat paljon eri kaupungeissa, ja Turussa kävivät esimerkiksi Mozaffar ja Rosa Namdar sekä amerikkalainen Lynn Hippler.
Tuula oli 10 vuotta mukana bahá’íden takkailloissa ja muissa tapahtumissa ja kertoi kaikille, miten ihana asia bahá’í-usko on. Kun häneltä kuitenkin kysyttiin, että onko hän itse bahá’í, hän aina sanoi, ettei hän ole. Mutta sitten vuonna 1970 hän näki unen, jossa hän oli seuramatkalla ison ryhmän kanssa, joka tuli erään rakennuksen eteen, jolloin opas kysyi, että jäämmekö tähän hotelliin. Kaikki vastasivat kieltävästi, mutta kun Tuula näki, että siellä oli suihkulähde, hän sanoi haluavansa mennä sinne. Muut menivät muualle, mutta Tuula meni tähän hotelliin. Sisään päästyään hän kuitenkin kuuli ikään kuin vasaran ääntä ja näki, että siellä hakattiin isoa rautanaulaa jonnekin. Hän pohti itsekseen, että missä tällaista on ollut aiemmin, jolloin hänen mieleensä tuli Jeesuksen ristiinnaulitseminen. Hän ajatteli, että Jeesuksen ristiinnaulitsivat ihmiset, jotka sanoivat tuntevansa Jeesuksen mutta jotka eivät olleet itse kristittyjä. Tämä sai Tuulan ajattelemaan, että hänkin on sanonut tuntevansa Bahá’u’lláhin mutta ei itse ole bahá’í. Heti aamulla herättyään Tuula soitti Soraya Mehrainille, että nyt hän haluaa olla bahá’í. Soraya ilahtui tästä erittäin paljon ja sanoi, että nyt Turussa asuva Greta Jankko voi siirtyä Saloon, minne hän on pikään halunnut muuttaa. Turun henkiseen neuvostoon saatiin näin Tuulasta uusi jäsen Greta Jankon tilalle. Bahá’í-yhteisöön liityttyään Tuula osallistui joidenkin muiden turkulaisten bahá’íden kanssa Ruotsin kesäkouluun. Turussa järjestettiin silloin paljon eri tilaisuuksia, joissa kävi myös nuoria, jotka halusivat puhua englantia siellä asuvien amerikkalaisten bahá’íden kanssa.
Tuula valittiin jäseneksi Suomen Bahá’íden Kansalliseen Henkiseen Neuvostoon toimikaudeksi 1972–73, minkä vuoksi hän matkusti keväällä 1973 ensimmäistä kertaa Pyhään maahan osallistuakseen Kansainväliseen yleiskokoukseen. Hän oli Turun Henkisen Neuvoston jäsen monta vuosikymmentä ja toimi pitkään sen sihteerinä, kunnes jäi pois neuvostosta 2000-luvun alkupuolella korkean ikänsä vuoksi. Hän teki pyhiinvaellusmatkan vuonna 2000 yhdessä Kaisa Hännisen kanssa.
Tuula oli luonteeltaan hyvin taiteellinen, ja hänen kotonaan oli paljon kauniita tauluja, joista osa oli hänen itsensä maalaamia. Hän osallistui useille maalauskursseille ja teki myös kollaaseja eri lehdistä leikkaamistaan kuvista sekä maalasi lintuja ja enkeleitä puualustoille. Hän osallistui opintopiiritoimintaan ahkerasti aina kirjaan 6 asti, ja teki useita kollaaseja joistakin kirjan 2 lainauksista. Hän oli myös liikunnallinen ja harrasti aiemmin tanssia, minkä vuoksi hän käveli aina reippaasti ja nopeasti niin sisällä kuin ulkona. Hänen muistinsa oli hyvä loppuun asti, ja hän nautti tarinoiden kertomisesta omasta lapsuudestaan ja elämästään.
Perhe oli Tuulalle hyvin rakas. Hänen kaksi poikaansa huolehtivat hänestä ja veivät häntä usein lounaalle ja eri paikkoihin, muun muassa Ruissaloon ulkoilemaan. Hän oli hyvin onnellinen omista pojistaan, neljästä lapsenlapsestaan ja viidestä lapsenlapsenlapsestaan, jotka toivat hänelle paljon iloa etenkin hänen viimeisinä vuosinaan.
Tuulalle oli ominaista hyvin vahva usko, kiitollisuus, vilpittömyys, lujuus ja hän rukoili paljon sekä osasi lausua ulkoa monia rukouksia. Vielä viimeisinä viikkoinaan saattohoidossa hän lausui rukouksia muistista, kun ystävät vierailivat siellä hänen luonaan.
Tuula asui yksin omassa kodissaan ja huolehti itsestään elämänsä viimeisiä kuukausia lukuun ottamatta. Hänen kotinsa oli aina avoin bahá’í-tilaisuuksille, ja hän toivotti sinne tervetulleeksi hyvin mielellään ja iloisena kaikki vierailijat. Hän noudatti ‘Abdu’l-Bahán neuvoa, että pitäisi olla vieraanvarainen ja että vieraiden pitäisi lähteä onnellisina. Tuulan koti oli ‘Abdu’l-Bahán sanoin:
Kotini on rauhan koti. Kotini on ilon ja mielihyvän koti. Kotini on naurun ja riemun koti. Sen, joka astuu sisään tämän kodin portista, tulee lähteä iloitsevin sydämin. Tämä on valon koti; sen, joka tänne astuu, on tultava valaistuksi.
Haikein mielin jäämme kaipaamaan Tuulan ystävyyttä, rakkautta, iloisuutta, reippautta ja vahvaa uskoa sekä hänen kaikkia kohtaan osoittamaansa lämpöä. Tuula siunattiin sukuhautaan 14. helmikuuta 2026 Raision hautausmaalle omaisten, lähisukulaisten ja muutamien bahá’í-ystävien saattamana.
