Yhteiskunnallisesta osallistumisesta oppimassa Alankomaissa

Bahá’í-maailmankeskuksen Office of Public Discourse ja Alankomaiden Office of Public Affairs kutsuivat Suomen bahá’í-yhteisön edustajat oppimisviikolle Alankomaihin 14.–20.9.2026. Viikon aikana tutustuttiin Alankomaiden bahá’í-yhteisön yhdessä muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa tekemään yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja siihen, miten pinnalla oleviin yhteisiin keskusteluihin voidaan osallistua merkityksellisesti.

Kansainvälisellä tasolla toimiva Office of Public Discourse pyrkii tukemaan bahá’í-yhteisöjen valmiuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun kansallisella tasolla ja edistämään oppimista tällä alueella. Syyskuun intensiivisen oppimisviikon aikana Alankomaiden ja Suomen ulkoasiaintoimistoilla oli mahdollisuus oppia yhteiskunnallisesta osallistumisesta muun muassa keskustelemalla hollantilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa ja tutustumalla erilaisiin tapoihin rakentaa yhteyksiä yhteiskunnan eri toimijoihin. Kaksi oppimisviikon keskeistä tapahtumaa olivat valtiopäivien avajaispäivän hartaustilaisuus Haagissa ja Alankomaiden journalismifestivaali Deventerissä.

Valtiopäivien avajaispäivän hartaustilaisuus kokosi eri uskontojen edustajat ja päättäjät

Alankomaissa vuosittain syyskuun kolmantena tiistaina vietettävä Prinsjesdag on juhlapäivä, joka merkitsee parlamentaarisen vuoden virallista alkua. Valtiopäivien avajaispäivä on yksi Alankomaiden vuoden tärkeimmistä poliittisista ja yhteiskunnallisista päivistä. Kuningas pitää perinteisen puheen, jossa esitellään hallituksen tulevan vuoden keskeiset suunnitelmat.

Päivän yhteydessä Haagissa sijaitsevassa Grote Kerk -kirkossa järjestettiin hartaustilaisuus, jonka vuoden 2026 teemana oli valo ja pimeys. Tilaisuudessa eri katsomusten edustajat ja päättäjät kokoontuivat yhteen pohtimaan teeman merkitystä yhteiskunnassa. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 2000 lähtien. Alankomaiden bahá’í-yhteisö on ollut tiiviisti mukana vuosittaisen hartaustilaisuuden järjestämisessä.

Valtiopäivien avajaispäivän hartaustilaisuus kokosi eri uskontojen ja katsomusten edustajat yhteen. Alankomaiden bahá’í-yhteisö on ollut tiiviisti mukana vuosittaisen hartaustilaisuuden järjestämisessä. Kuva: Dick den Bakker/Prinsjesdagviering.

Vasemmalla oleva Alankomaiden pääministeri Rob Jetten keskustelee oikealla oleva osallistujan kanssa

Muun muassa Alankomaiden pääministeri Rob Jetten (vasemmalla) osallistui Grote Kerk -kirkon hartaustilaisuuteen. Kuva: Dick den Bakker/Prinsjesdagviering.

Vuoden 2026 teemana Alankomaiden valtiopäivien avajaispäivän hartaustapahtumassa oli valo ja pimeys. Tapahtuma oli avoin yleisölle, jota saapui paikalle runsaasti. Kuva: Dick den Bakker/Prinsjesdagviering.

Journalismifestivaali tarjosi mahdollisuuden keskustella rakentavasta dialogista ja kuulumisen tunteesta

Toinen viikon keskeinen tapahtuma oli The Nederlands Journalistiek Festival -journalismifestivaali. Alankomaiden journalismifestivaali tarjosi mahdollisuuden seurata ajankohtaista keskustelua yhteiskunnasta ja journalismista sekä tutustua media-alan toimijoihin, jotka haluavat olla mukana luomassa rakentavaa dialogia, kuulumisen tunnetta, jaetun ihmisyyden kokemusta ja yhteisöllisyyttä eri taustoista tulevien ihmisten välille.

Alankomaiden journalismifestivaali kokosi yhteen yli 1600 journalistia, journalismin opiskelijaa, tutkijaa, luovan alan ammattilaista ja aiheesta kiinnostunutta.

Oppimisviikko tarjosi näkökulmia siihen, miten yhteiskunnalliseen keskusteluun voidaan osallistua rakentavasti, suhteita eri toimijoihin voidaan solmia luovasti ja erilaisia näkökulmia voidaan tuoda yhteen yhteisen hyvän edistämiseksi. Alankomaissa tehdystä työstä saatiin myös ajatuksia Suomen bahá’í-yhteisön yhteiskunnallisen osallistumisen kehittämiseen.

Seuraava
Seuraava

Valtuutettujen vaalit 2026 – katso vaalitiedote