Katuyolan kylään ensimmäinen lukio

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu englanniksi Bahá’í World News Service -sivustolla.


Koulun avaaminen Sambiassa heijastaa yhteisön kehittyvää ymmärrystä siitä, kuinka henkiset periaatteet voivat ohjata yhteistoimintaa yhteisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Vuosien ajan lukiokoulutus Katuyolassa, kuten monissa muissakin maaseutuyhteisöissä, tarkoitti lähtöä pois kotoa. Nuorten täytyi kävellä kilometrejä päästäkseen etäisiin kouluihin ja he palasivat perheidensä luo vain viikonloppuisin. Tämä rikkoi perhe-elämää ja vei nuoret ympäristöön, jossa he altistuivat haitallisille vaikutteille. Kotikylässä oli sen sijaan vaalittu moraalista kasvatusta ja henkistä kehitystä vuosikymmenien ajan.

Viime lukukauden alussa tilanne muuttui. Nyt kaikki polut johtavat Katuyolaan, kun yhteisö perusti Kaseloki-lukion. Se on Mwinilungan alueen ensimmäinen yhteisön ylläpitämä toisen asteen koulu.

Kaselokin koulu edistää kokonaisvaltaista lähestymistapaa koulutukseen yhdistämällä akateemisen oppimisen moraaliseen kehitykseen ja ihmiskunnan palvelemiseen. Kuva: Bahá’í International Community

Kaselokin koulu edistää kokonaisvaltaista lähestymistapaa koulutukseen yhdistämällä akateemisen oppimisen moraaliseen kehitykseen ja ihmiskunnan palvelemiseen. Kuva: Bahá’í International Community

Koulun avajaiset merkitsivät paljon enemmän kuin uuden rakennuksen valmistumista. Niissä juhlittiin syntynyttä koulutuskeskusta, joka tukee nuorten ja koko kylän henkistä, moraalista ja älyllistä kasvua. Avajaiset osoittivat myös, että yhteisö oppii yhä paremmin soveltamaan henkisiä periaatteita ohjenuorana yhteisten haasteiden ratkaisemisessa.

Opettajia suunnittelukokouksessa. Kuva: Bahá’í International Community

Opettajia suunnittelukokouksessa. Kuva: Bahá’í International Community

Yhteiskunnallisten haasteiden läpivalaisu

Koulun perustaminen ei ollut yksittäinen päätös vaan vuosikymmenten työn tulos. Yhteisö oli jo pitkään pohtinut, miten lapsille voidaan antaa sekä aineellista että henkistä kasvatusta.

Käännekohta nähtiin elokuussa 2022, kun Sambiassa järjestettiin bahá’íden kasvatustoimijoiden kansallinen kokoontuminen. Siellä rohkaistiin näkemään koulutusaloitteet laajemmasta näkökulmasta. Katuyolassa bahá’íden paikallinen henkinen neuvosto tarttui ajatukseen ja perusti pian sen jälkeen kylän opetustyöryhmän. Työryhmä järjesti keskusteluja, joihin osallistui vanhempia, koulun edustajia, paikallisia johtajia ja eri uskontokuntien edustajia.

Kuva koulun avajaisista. Kuva: Bahá’í International Community

Kuva koulun avajaisista. Kuva: Bahá’í International Community

Näissä kokoontumisissa kyläläiset pohtivat koulutustarpeitaan suhteessa omiin olosuhteisiinsa. Äidit joutuivat kohtaamaan erityisen kipeän totuuden: lasten oli pakko muuttaa pois, jos he halusivat jatkaa opintojaan. Monet vuokrasivat pieniä huoneita ja tekivät satunnaisia töitä, mikä heikensi sekä koulumenestystä että hyvinvointia.

– Näimme, kuinka arvosanat laskivat ja mieliala heikkeni, kertoo Rwinia Kaumba.

– Lukio ei ole ylellisyys, vaan elämänlanka lastemme tulevaisuuteen.

Keskustelut huipentuivat joulukuussa 2022 järjestettyyn naisten konferenssiin, jossa pohdittiin naisten roolia yhteiskunnallisessa edistyksessä. Äitien halu turvata lastensa tulevaisuus ja vahvistaa yhteisön kehitystä antoi ratkaisevan sysäyksen koulun perustamiselle.

Avajaistilaisuuteen osallistujat juhlivat uutta koulua merkkipaaluna vuosikymmeniä jatkuneella matkalla, jonka tavoitteena on tarjota aineellista ja henkistä kasvatusta lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Kuva: Bahá’í International Community

Avajaistilaisuuteen osallistujat juhlivat uutta koulua merkkipaaluna vuosikymmeniä jatkuneella matkalla, jonka tavoitteena on tarjota aineellista ja henkistä kasvatusta lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Kuva: Bahá’í International Community

Uusi luku alkaa

Koulun avajaisiin osallistui yli 500 asukasta, perinteisiä johtajia – mukaan lukien kaksi vanhempaa päällikköä – sekä valtion edustajia. Tilaisuus osui yhteen bahá’í-uudenvuoden kanssa.

– Yhteisöömme on syntymässä uudenlainen elämä, sanoi paikallisen henkisen neuvoston jäsen Teckson Kaumba.

”Kun koulutat tyttölapsen”, hän totesi, ”olet kouluttanut koko maailman”. Kuva: Bahá’í International Community

Seremoniassa läsnä olleet kaksi vanhempaa päällikköä (keskellä) vahvistivat sitoutumisensa nuorten koulutukseen. Vanhempi päällikkö Sailung’a (kolmas vasemmalta) korosti koulun merkitystä erityisesti tytöille. ”Kun koulutat tyttölapsen”, hän totesi, ”olet kouluttanut koko maailman”. Kuva: Bahá’í International Community

Perinteiset johtajat vahvistivat tukensa. Vanhempi päällikkö Sailung’a korosti, että varhaiset avioliitot ja raskaudet estävät tyttöjä etenemästä opinnoissaan. Hän vaati, että kaikki tytöt saavat mahdollisuuden uuden koulun opetukseen.

– Kun koulutat tytön, koulutat koko maailman, hän lausui.

Kyläpäällikkö Maria Kangowani näki koulun uutena virstanpylväänä:

– Moraalinen ja henkinen kasvatus antaa nuorille valmiuksia vastustaa haitallisia vaikutteita, kuten alkoholia ja huumeita, ja auttaa heitä rakentamaan yhteisön hyvinvointia.

Afrikan Mannermaisen Neuvonantajalautakunnan jäsen Hamed Javaheri tarkasteli asiaa laajemmasta näkökulmasta:

– Näemme nyt polun, joka ei koske vain yhtä lasta. Koko yhteisö kasvattaa sukupolven toisensa jälkeen lapsia, jotka vahvistavat kykyään palvella.

– Koulutuksen tarkoitus ei ole vain tiedon hankkiminen. Sen tehtävä on jalostaa luonnetta ja kasvattaa moraalista vastuuta, kiteytti rehtori Geoffrey Chipatela Kaselokin vision.

Oppilaita saapumassa kouluun. Kuva: Bahá’í International Community

Oppilaita saapumassa kouluun. Kuva: Bahá’í International Community

Matka jatkuu

Katuyolan vanhemmille uusi koulu jatkaa sitä moraalista ja henkistä kasvatusta, jota yhteisö on vuosikymmenten ajan vaalinut.

– Yhteisö kehittyy sukupolvi sukupolvelta, kun ihmiset oivaltavat jalon tarkoituksensa, sanoo Florence Lumbilisa, jonka lapsi opiskelee Kaselokissa.

Kaselokin perustaminen innoitti johtajat ja viranomaiset tukemaan toisenkin lukion rakentamista alueelle. Yhdessä nämä koulut tuovat kyläläisille suurta iloa.

Afrikan Neuvonantajalautakunnan jäsen Musonda Kapusa-Linsel totesi avajaisissa, että koulu ilmentää Bahá’u’lláhin näkemystä ihmisen valtavasta potentiaalista: ”Ihminen on kuin kaivos täynnä verrattoman arvokkaita jalokiviä. Vain kasvatus voi saada sen paljastamaan aarteensa ja auttaa ihmiskuntaa niistä hyötymään.”

Vanhemmat ja opettajat tarkastelevat visiota yhteisökouluista. Kuva: Bahá’í International Community

Vanhemmat ja opettajat tarkastelevat visiota yhteisökouluista. Kuva: Bahá’í International Community

Edellinen
Edellinen

Kansallisen Henkisen Neuvoston kirje Suomen bahá’ílle

Seuraava
Seuraava

Tulevat nuorten leirit 2025–2026