slide

Bahá'í-uskon perustaja Bahá'u'lláh (1817–1892)

Bahá’í-uskon perustaja Bahá’u’lláh (syntymänimeltään Mírzá Husayn ‘Alí) syntyi vuonna 1817 Persian pääkaupungissa Teheranissa. Hänen isänsä oli ministeri shaahin hovissa, ja Persian hallitus tarjosi Bahá’u’lláhille korkeaa asemaa valtion virkamiehenä. Bahá’u’lláh kieltäytyi tarjouksesta ja omistautui sen sijaan köyhien ja puutteenalaisten auttamiseen.

Bahá’u’lláhin etuoikeutettu asema ei säilynyt pitkään.

Vuonna 1844 henkilö nimeltä Báb (syntymänimeltään Siyyiyd ‘Alí Muhammad) julisti, että uskontojen ennustama kaikkien aikojen luvattu tulisi pian ja hänen sanomansa sisältäisi ihmiskunnan yhdistymisen avaimet. Bahá’u’lláh liittyi hänen seuraajiinsa ja joutui pian muiden Bábin kannattajien lailla vainotuksi. Bábin uudistusmieliset opetukset ja perinteistä poikkeava uskonnon tulkinta herättivät maanlaajuisen liikkeen, ja niitä vastustivat tuon ajan uskonoppineet, jotka tuomitsivat Bábin opetukset jyrkästi. Vuonna 1850 Báb teloitettiin vääräuskoisena ja hänen seuraajistaan noin 20 000 surmattiin. Bahá’u’lláh menetti kaiken maallisen omaisuutensa. Hänet vangittiin, häntä kidutettiin ja hänet karkotettiin Persiasta. Tästä alkoi hänen 40 vuotta kestänyt karkotuksensa ja vainonsa.

Vuonna 1863 Bahá’u’lláh ilmoitti olevansa Jumalan sanansaattaja tälle ajalle ja kertoi opetustensa olevan luonnollinen jatkumo aiempien suurten uskontojen työlle. Hän haastoi vallitsevat käsitykset uskonnosta, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Bahá’u’lláh kirjoitti aikansa kuninkaille ja hallitsijoille sekä uskonnollisille johtajille ja kehotti heitä luopumaan vallan tavoittelusta ja ahneudesta sekä kokoontumaan yhteen päättämään maailmanrauhan turvaavista tekijöistä. Hän hahmotteli uuden maailmanjärjestyksen periaatteet ja rakenteen. Bahá’u’lláh kirjoitti:

On koittava aika, jolloin yleismaailmallisesti ymmärretään ihmisten laajamittaisen, kaiken kattavan kokouksen järjestäminen ehdottoman välttämättömäksi. Maailman hallitsijoiden ja kuninkaiden tulee siihen osallistua, ja heidän tulee sen neuvotteluissa ollessaan pohtia niitä tapoja ja keinoja, jotka laskevat maailman suuren rauhan perustan ihmisten keskuuteen. Sellaisen rauhan edellytyksenä on, että suurvallat päättävät maailman kansojen levollisuuden tähden pysyä täydellisessä sovinnossa keskenään. Jos joku kuningas tarttuisi aseisiin toista vastaan, tulisi kaikkien maiden nousta häntä estämään. Jos näin menetellään, eivät maailman kansakunnat enää tarvitse aseistusta, paitsi omien valtakuntiensa turvallisuuden säilyttämiseksi ja sisäisen järjestyksen ylläpitämiseksi alueillansa – – Se päivä lähenee, jona maailman kaikki kansat ovat omaksuneet yhden yleismaailmallisen kielen ja yhteisen kirjoitustavan. Kun tähän päästään, voi ihminen, matkustipa hän mihin kaupunkiin tahansa, tuntea tulevansa kuin kotiinsa. – – Se todellakin on ihminen, joka tänä päivänä omistautuu koko ihmissukua palvelemaan.

Ihmisen luonnetta ja henkistä kehitystä koskevissa kirjoituksissaan Bahá’u’lláh jatkaa aiempien maailmanuskontojen eettistä linjaa. Ihmisen elämän tarkoitus on kehittää hyviä ominaisuuksia palvelun kautta: ”Pitäkää ihmistä kaivoksena, joka on täynnä verrattoman arvokkaita jalokiviä. Vain kasvatus voi saada sen paljastamaan aarteensa ja auttaa ihmiskuntaa niistä hyötymään.”

Bahá’u’lláhin maine ja seuraajien määrä kasvoivat voimakkaasti, vaikka hänet oli karkotettu Persiasta. Nassered-Din Shahin hallinto piti Bahá’u’lláhia yhä uhkana ja järjesti hänen karkottamisensa edelleen Bagdadista Konstantinopoliin (nyk. Istanbul) ja sieltä Adrianopoliin (nyk. Edirne). Vuonna 1868 Bahá’u’lláhin karkotusmatka päättyi Akkon pahamaineiseen vankilakaupunkiin Palestiinaan, nykyiseen Israeliin. Olosuhteet olivat erityisen ankarat, ja joitakin hänen seurueensa jäsenistä sekä yksi hänen lapsistaan menehtyi vankeudessa. Akkossa Bahá’u’lláh ilmaisi tärkeimmän teoksensa Kaikkein pyhin kirja sekä lukuisia muita kirjoituksia. Bahá’u’lláh eli koko loppuelämänsä vankeudessa mutta vastaanotti runsaan määrän pyhiinvaeltajia ja neuvoa kysymään tulleita korkeassa asemassa olevia henkilöitä. Kun Bahá’u’lláh kuoli vuonna 1892, hänen opetuksensa olivat jo alkaneet levitä myös Lähi-idän ulkopuolelle.

Yksi Bahá’u’lláhin tavanneista eurooppalaisista oli Cambridgen yliopiston orientalisti Edward Granville Browne. Hän kirjasi muistiin tapaamisen kulun ja muun muassa seuraavat Bahá’u’lláh sanat:

Ylistys olkoon Jumalan, että olet päässyt perille! – – Olet tullut katsomaan vankia ja maanpakolaista. – – Me halajamme vain maailman parasta ja kansakuntain onnea, mutta he pitävät meitä kahlitsemisen ja karkottamisen arvoisena kiistan ja kapinan lietsojana. – – Että kaikki kansat tulisivat yhdeksi uskossa ja kaikista ihmisistä kuin veljiä, että kiintymyksen ja ykseyden siteitä tulisi vahvistaa ihmislasten välillä, että uskontojen erilaisuuden tulisi päättyä ja rodullisten eroavuuksien menettää merkityksensä – mitä pahaa tässä on? – – Silti niin on oleva; nämä hedelmättömät riidat, nämä tuhoisat sodat ovat häipyvä pois ja ”kaikkein suurin rauha” on koittava.
Edellinen
Seuraava