Kätketyt sanat

Johdanto

Lähdetiedostona käytetty: Kätketyt sanat, 2011 (kovakantinen)

Sisällys

Johdanto

JOHDANTO

Shoghi Effendi1 kertoo kirjassaan GOD PASSES BY,­
kuinka Bahá’u’lláh2 vuonna 1858 käyskennellessään mietiskelyyn vaipuneena Tigrisjoen rantamilla oli niiden ”jalokiviin verrattavien ilmaisujen” innoittama, jotka muodostavat tämän kirjan. Shoghi Effendi sanoo tämän teoksen olevan verrattavissa Fatimihin Kätkettyyn kirjaan, jonka enkeli Gabrielin uskottiin Imám ‘Alín välityksellä ilmaisseen Muhammadin surun murtaman tyttären lohdutukseksi Profeetan kuoleman jälkeen. Tämä kirja pysyi salassa maailmalta aina tähän saakka, mutta nyt maailma on saanut siitä tiedon. Shoghi Effendi kuvaa KÄTKETTYJÄ SANOJA ”dynaamiseksi hiivaksi, joka on pantu maailmaan saamaan aikaan ihmisten ajatuksille ja pyrkimyksille uutta suuntaa, ylentämään heidän sielujaan ja oikaisemaan heidän käytöstään.” Hän pitää tätä kirjaa arvokkaimpana kirjoittajan eettisistä teoksista.

KÄTKETYISSÄ SANOISSA esitetään mietelauseiden muodossa kaikkien aikaisempien Jumalan ilmaisijoiden julistusten ydin. Kuten kaikkien ­aikaisempien sanansaattajien ja profeettojen, Qá’im mukaan luettuna, ennustukset on koottu Luvatun kohottaman pyhän lipun suojaan, niin myös tässä on koottu tuon lipun alle heidän opetustensa olennaisin osa. KÄTKETYT SANAT ei ole lakikokoelma eikä ohjesääntö, vaan uusi luomus. Se on pyhien ihanien tuoksujen ydin, niiden sisin siivilöitymä. Se on polttopiste, jossa kaikki menneiden aikojen ylhäiset valot ovat yhtyneet yhdeksi valoksi ja Jumalan eilispäivät tulleet täksi päiväksi.

KÄTKETYT SANAT on annettu meille erityiseksi­ henkiseksi vahvistukseksi, siitä huokuu kaikkien aikaisempien henkisten hallitsijoiden mukanaolo­ vaikuttavana, hartaana, avosydämisenä ja se kohdistuu nyt syvälle ihmiselämän sisimpään saadakseen aikaan ihmissuvun uudestisyntymisen.
Kirja käsittää kaksi osaa, joista toinen oli alunperin kirjoitettu arabian ja toinen persian kielellä.­ Lukija huomaa pian, että vaikka näiden kahden osan aihepiiri ja aineiston järjestelytapa ovatkin samanlaiset, niin siitä huolimatta on olemassa muitakin kuin kielestä aiheutuvia eroavaisuuksia. Arabialainen osa on lyhyempi kuin persialainen, edellisessä on 29 sivua ja jälkimmäisessä 45, edellinen on yksinkertaisempi, selvempi, täsmällisempi, eettisempi, kun taas toinen on henkilökohtaisempi, viehättävämpi, salaperäisempi, runollisempi. Kaikki arabiankieliset säkeet on osoitettu joko ”Pojalle” tai ”Lapselle”, kun taas persiankieliset otsikot vaihtelevat suuresti, kuten ”OI POISKIITÄVÄ VARJO”, ”OI TE KORKEIMMAN PARATIISIN ASUKKAAT”, ”OI INTOHIMON YDIN”, ”OI VALtAISTUIMENI SEURALAINEN”, ”OI RIKKAAT MAAILMASSA”, ”OI MAAILMAN KANSAT”, 
”OI MAAILMAN SORTAJAT”, ”OI SIIRTOLAISET”, 
”OI TOMUSTA ORASTAVA RIKKARUOHO” ja monet muut erilaiset sanonnat. Arabiankieliset säkeet on osoitettu yksityisille ihmisille, paitsi säkeet 66, 68, 69, kun taas persiankielisessä osassa on kolmekymmentäkolme erilaista ryhmää, joille ohjeet on suunnattu. Tekijän lähestymistapa, äänensävy on erilainen näissä kahdessa osassa. Arabiankielisen osan kirjoittaja on rakastava opettaja, persiankielisen osan kirjoittaja on opettava rakastaja. Persiankielinen osa viittaa useammin ilmaisijaan, kuten esim. säkeet 15, 16, 17, 23, 24, 29, 34, 35, 45, 46, 52, sekä nykyajan tapahtumiin, kuten säkeet 19, 63, 71. Kuitenkin teoksen luonnetta kuvaava arabiankielisen osan esipuhe: ”Tämä on tullut alas kirkkauden valtakunnasta, se on lausuttu voiman ja väkevyyden kielellä ja ilmaistu muinaisille profeetoille...” soveltuu yhtäläisesti myös persiankieliseen osaan. Niinikään persiankielisen osan loppusanat soveltuvat arabiankieliseen osaan. Samaten kaikki säkeistöt ja säejaksot, jotka muodostavat teoksen ja joita on kaikkiaan sataviisikymmentäkolme, ovat tarkoitukseltaan ja sisällöltään niin kiinteästi­ ­yhteen punotut ja toisistaan riippuvat, että ne muodostavat kiinteän kokonaisuuden.

KÄTKETYT SANAT kuuluu mitä ilmeisimmin niihin teoksiin, joita voidaan ymmärtää vain omakohtaisen, mutta lisäksi myös yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden kokemuksen perusteella. Me henkisessä epätietoisuudessa elävät, jotka vielä­ seisomme tuon epätietoisuuden pimeämmällä reunalla perintönä traditio, jota hallitsevat epäilys ja mammonan palvonta, emme pysty käsittelemään näiden KÄTKETTYJEN SANOJEN syvempää merkitystä emmekä näkemään sitä elämän ja maailmankaikkeuden tulevaisuuden kuvaa, jota KÄTKETYT SANAT mieliimme teroittaa. Täytyy kulua vuosia ja sukupolvien vaihtua, ennenkuin ihminen voi karistaa ne kahleet, joihin hän on sielunsa kietonut, ja saada takaisin sen terävän ­sisäisen näön, jonka hän on pitkäaikaisen väärinkäytön seurauksena kadottanut.

KÄTKETTYJEN SANOJEN alkusäe esittää, mikä on ihmisen elämän todellinen ja korkein tavoite­ tässä maailmassa. Se ilmaisee myös ne keinot, joden avulla nämä päämäärät voidaan saavuttaa. Ne ovat tahdon ja tunteiden oikea hallinta. Kristus tarkoitti samaa päämäärää vertauksessaan ”Uskotut leiviskät”, kun Herra sanoi uskolliselle palveli­jalleen: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi...” (Matt. 25:21) Muualla KÄTKETYISSÄ SANOISSA (arab. 2, 16, 46, 68 ja pers. 56, 71) ihmisen päämäärän ja toivon sanotaan olevan: ”päästä Jumalan ikuiseen valtakuntaan ja tulla Hänen näkymättömien lahjojensa arvoiseksi...”, ”...pukea sielu siihen jumalallisen sopusoinnun ja kuolemattomuuden asuun, jonka Jumala on valmistanut ihmiselle ja siten ikuisesti olla Hänen iankaikkisen olemuksensa ­ilmaisija...”, ”...käsittää, että ihminen on luotu Jumalaa varten, mikä tarkoittaa, että ihmisen kieli on luotu ylistämään Jumalaa, käsittää, että hänen sydämensä on luotu, jotta Jumala voisi tulla siihen sisälle, hänen henkensä, jotta Jumalan ilmaisu saisi siinä olinpaikan...”, ”...rakastamaan Jumalaa, että Jumalan rakkaus voisi hänet saavuttaa...” (arab. 1, 4, 6, 64 ja pers. 29, 66), ”...että Jumala mainitsisi hänen nimensä ja täyttäisi hänen sielunsa elämän hengellä...”, ”ja viivyttelemättä käymään sisälle Jumalan rakkauden paratiisiin, Hänen jälleen kohtaamisensa taivaalliseen kotiin.” Kaikki nämä päämäärät ovat henkisiä, sisäisiä, ja ne ovat erityisessä sukulaisuussuhteessa Jumalaan, ja kun ne kerran on saavutettu, ne ovat vakaat, varmat, luovuttamattomat, ikuiset. Asema, jonka ihminen näin saavuttaa, on ”ikuinen”. Se on osa maail­mankaikkeuden järjestelmästä ja sisältyy ihmisen luomukseen, hän on vihdoinkin ponnistelujensa tuloksena päässyt päämääräänsä. Tämä päämäärä ei ole aineellinen ja siksi se ei ole katoava. Se on profeettojen arvoinnin mukaan todellinen ja sentähden pysyvä, ja KÄTKETTYJEN SANOJEN opetusten mukaan se, mikä ei ole pysyvää, ei ole järkevän ihmisen tavoittelemisen arvoista.

Se, että ilmaisuissa ja selityksissä on runsaasti käytetty vertauskuvallista kieltä, ei suinkaan vähennä esityksellä tarkoitetun ajatuksen täsmällisyyttä. Kun ‘Abdu’l-Bahálta kysyttiin, miksi sanansaattajat käyttävät vertauskuvallista kieltä, kerrotaan hänen vastanneen, että ”profeettojen ilmaisuja ei milloinkaan voida kääntää täysin vastaavasti kielemme ilmaisutavan köyhyyden ja epätäsmällisyyden vuoksi. Heidän ajatuksensa ovat niin yleviä, ettei inhimillinen ymmärrys voi niitä käsittää kuvaannollisen esitystavan vuoksi. Vertaukset panevat ihmiset pohtimaan ja rukoilemaan ymmärrystä niiden käsittämiseksi, että he voisivat oivaltaa niiden kätketyn tarkoituksen. Totuuden etsintä syventää ihmisen kyvykkyyttä ja kirkastaa hänen näköään aiheuttamatta älyllistä ylpeyttä.”
Suurella voimalla ja sadoin mitä kauneimmin kielikuvin KÄTKETYT SANAT osoittaa, että yksinvaltius, yliherruus, jälleenyhdistyminen, ykseys ja elämä olivat osana Jumalan alunperin luomassa suunnitelmassa. Tästä ovat osoituksena mm. ­arabiankielisen osan säkeet 3, 4, 9, 10, 11, 12, 13, 19, 32, 64, 65 ja persiankielisessä osassa 23, 27, 28, 29, 30, 34.

Kertoen mikä ihminen on ja kuinka hänet luotiin KÄTKETYT SANAT ilmaisee, että Jumala, joka yhä on kätkettynä aarteena kuolemattomuuteensa ja olemuksensa ikivanhaan ikuisuuteen verhoutuneena, tunsi rakkautensa ihmiseen ja siksi loi hänet. Ei suorastaan rakkaus, vaan paremminkin tämän rakkauden tunteminen oli se syy, minkä vuoksi Jumala suoritti tämän luomistyön. Mikä syvä salaperäinen totuus onkaan ohjeessa (arab. 10): ”Minun rakkauteni on sinussa. Tiedä, se, että voisit­ löytää Minut läheltäsi” ja vieläkin kaukaisempana tuo salaperäinen totuus heijastuu ”enkelien” yhdeksän eri aseman perimätiedon mukaisessa luokittelussa, jolloin serafit, tiedon ja viisauden enkelit, ovat ensimmäisellä sijalla, ja kerubit, rakkauden enkelit, toisella sijalla.

Tämä rakkaus on ihmisen linnoitus, kun hän sen tietää ja kun hän siihen sisälle astuu, hän varjeltuu erehdyksiltä ja kuolemalta ja on ikuisesti turvassa. Hän on Jumalan valaisin, luotu levittämään Jumalan itsensä valoa. Hänet on muovailtu rakkauden savesta ja hänelle on annettu olemassa­olo itse tiedon ytimestä. Hän on Jumalan erityisomaisuutta eikä siis tuhoudu, hän on Jumalan valo, jota ei koskaan sammuteta. Jumala on luonut hänet olemattomuuden autiudesta ja määrännyt hänen valmennuksekseen jokaisen olemassaolon atomin ja kaiken luodun ydinolemuksen. Hän ei löydä rauhaa eikä lepoa muusta kuin kuuliaisuudesta Jumalalle, hänellä ei ole muuta surun syytä kuin etäisyys Jumalasta eikä muuta ilon aiheutta kuin Hänen läheisyytensä. Siihen asti kunnes ihminen oppii rakastamaan Jumalaa, hän pysyy erotettuna Jumalasta, kaukana paratiisista, tyyty­mättömänä, rauhattomana, poissa Jumalan rakkauden ulottuvilta, sillä Jumalan koti on todellisen uskovan sydän ja ihmisen koti on jälleen­yhtyminen Jumalaan.

Bahá’u’lláh kertoo ihmisen kyvyistä ja mahdollisuuksista ja kehottaa häntä toimintaan. Jumala on luonut ihmisen rikkaaksi ja jaloksi ja ripustanut kirkkauden puuhun häntä varten jaloimmat hedelmät. Jumala tervehtii ihmistä valon ja jälleenyhtymisen viestein, vahvistaa häntä voiman hengellä, johdattaa häntä kasvojensa valolla, kutsuu häntä ikuisuuteen, käskee häntä ylistämään Jumalan asiaa voidakseen paljastaa suuruutensa ja että ihmiset maailmassa voisivat saavuttaa voiton. Jumala kertoo, että ihmisen sydän on annettu hänelle puutarhaksi, johon hänen tulisi istuttaa vain rakkauden ruusupuu, jonka oksilla kaipuun satakieli visertelee hurmion lauluaan. Hän ilmaisee, että kuolema on iloviestin tuoja ja kehottaa ihmisiä oikeudenmukaisuuden nimessä olemaan valmiina uhraamaan vaikkapa tuhat elämää Ylhäisen Rakastettunsa puolesta.

Rakkaus on sielun tie jälleenyhtymiseen, rakkaus niin kaikesta luopuva, niin täydellinen, että se tarkoittaa kaiken muun vihaamista paitsi Jumalan, se tarkoittaa erottautumista, irroittautumista, puhtautta. Kristus opetti, että puhdassydämiset saavat autuuden nähdä Jumalan. KÄTKETTYJEN SANOJEN ensimmäinen neuvo on, että sydämen tulee olla puhdas. Rakastaakseen Jumalaa ihmisen tulee kääntyä pois itsestään ja tuottaakseen Jumalalle mielihyvää ihmisen tulee unohtaa omat toiveensa. Hänen ei tule ylistää omaa nimeään, vaan Jumalan. Hänen ei tule luottaa itseensä, vaan Jumalaan. Hän ei ole löytävä rauhaa muutoin kuin kieltämällä itsensä ja kääntymällä Jumalan puoleen. Luopumalla kaikesta paitsi Jumalasta ihmisen on käännettävä kasvonsa Jumalan kasvojen puoleen ja unohtamalla kaiken paitsi Jumalan oltava yhteydessä Häneen. Ihmisen ei tule etsiä muuta auttajaa kuin Jumala, kukaan muu ei koskaan voi ihmistä tyydyttää. Ei koko avaruuden äärettömyydestä eikä taivaan lakeudesta ole hänelle löytyvä rauhaa muualta kuin nöyryydestä ja kuuliaisuudesta Jumalalle. Todellisen rakkauden tunnus on mielenlujuus ja kärsivällisyys. Todellinen rakastaja kaipaa koettelemuksia, kuten kapinoitsija anteeksiantoa ja syntinen armoa. Tosiaan, niin täydellisesti tulee ihmisen tyytyä Jumalan hyvään tahtoon ja olla kiitollinen kaikesta,­ mitä ikinä Jumala määränneekin, että luopuu kaikesta ja tavoittelee marttyyrikuolemaa (arab. 1, 7, 8, 15, 16, 17, 40, 45, 46, 47).

Ihmisen olemuksessa on itsekäs alempi minä, hänessä on sekä paholainen että enkeli. Toisaalla Bahá’u’lláh nimittää tätä ”rikkomuksen olemukseksi”.­ Näissä KÄTKETYISSÄ SANOISSA Hän toisaalla kutsuu ihmistä nimellä ”OI HUOLETTOMUUDEN OLEMUS”, ”OI MAAILMAN ORJA”, ”OI INTOHIMON YDIN”, ”OI TOMUSTA ORASTAVA RIKKARUOHO” ja toisaalla taas ”OI VELJENI”, ”OI VALTAISTUIMENI SEURALAINEN”. Tämä itsekäs minä on ylempään minään verrattuna yhtä vastakohtainen kuin tuli ja vesi, se on liitossa Jumalan vihollisen kanssa, sen johdattamana ihminen saattaa eksyä ja joutua turmioon, jäädä eroon Jumalasta, sillä se vaivuttaa ihmisen huolettomuuden uneen tai kehottaa häntä­ omahyväiseen tutkisteluun nostattaen kilpailijan Jumalalle (arab. 5, 23 ja pers. 16, 29, 30, 31, 33, 44, 50).

Niin pitkälle on huono vaikutin ihmisessä­ ­tähän mennessä vienyt voiton hyvästä, että ­silmäillessään mennyttä profeetallista ajanjaksoa Bahá’u’lláh näkee ihmisen oman valintansa ja toimiensa johdosta köyhtyneenä ja alennettuna, askarrellen omissa tyhjänpäiväisissä kuvitelmisssaan ja turhissa luulotteluissaan, luottamatta Jumalaan kapinassa Häntä vastaan näin menettäen toivonsa, valiten rajattoman häpeän, kahlehtien itsensä tähän maailmaan ja oman itsensä vankilaan, vaihtaen paratiisin katoavan maailman tomukasaan (arab. 13, 14, 15, 22 ja pers. 21, 74).

Koko teoksessa kauttaaltaan paljastetaan tuon alhaisen minän petollisesti tuhoava voima ja ­ihmisille muistutetaan, että on välttämätöntä hellittämättä taistella tuota voimaa vastaan missä muodossa se sitten ilmeneekin. Hänelle sanotaan: ”Jos rakastat Minua, unohda itsesi”, ”Voit saavuttaa rauhan vain itsesi kieltämällä”, ”Sinun tulee luottaa Minuun eikä itseesi”, ”Käännä kasvosi Minun kasvoihini ja hylkää kaikki paitsi Minut”, ”Unohda kaikki paitsi Minut ja ole yhteydessä henkeeni” (arab. 7, 8, 15, 16).

Hän, jonka toivo on Jumalassa, on turvassa, ­älköön hän etsikö mitään muuta. Hänen, joka ­haluaa ihailla Jumalan kauneutta, on ummistettava silmänsä koko maailmalle. Jumalan ja tuon toisen tahto eivät voi asua samassa sydämessä (pers. 31). Hän, jonka sydän on halujen ja himojen tahraama, ei voi olla yhteydessä Jumalaan. Jos ihminen tahtoo juoda kuolemattomuuden viiniä irroittautumisen lähteestä, hänen on puhdistettava itsensä rikkauden tahroista (pers. 55). Jotta jumalallisen viisauden siemen voisi itää ja kasvaa hänessä, on sydämen maaperän, johon siemen on istutettu, oltava puhdas ja siementä on kasteltava vakaumuksen vedellä (pers. 36). Ihmisen mieliin on teroitettu, että vaikkakin tänä oikeudenmukaisuuden ajanjaksona todelliset uskovat voivat saavuttaa verrattomia palkkioita, niin mittapuuta,­ jolla uskoa mitataan, on yhtäläisesti korotettu. Uskovaa kehotetaan ponnistelemaan, että ­hänen tekonsa puhdistuisivat itsekkyyden ja ulkokultaisuuden pölystä, jotta ne voitaisiin havaita otollisiksi kirkkauden tuomioistuimessa, koska ihmiskunnan tutkijat Rakastetun pyhässä läheisyydessä eivät hyväksy muuta kuin täydellistä­ ­­hyvyyttä ja tahrattoman puhtaita tekoja.

Tämän alemman minän tukahduttaminen, itsekkäistä pyyteistä irrottautuminen on todella välttämätöntä sielun ylenemiselle. Uskollisille annettu loppuhaaste, johon Bahá’u’lláh päättää tämän eettisen teoksen, kuuluu: ”Näyttäkää nyt, mitä teidän ponnistelunne irrottautumisen tiellä saavat aikaan.” Jumala on jättänyt tämän puutteellisuuden ihmiseen ja antanut hänelle vapaan tahdon taistella sitä vastaan voidakseen omien ponnistelujensa avulla ”tulla Minun (Jumalan) kohtaamiseni arvoiseksi ja heijastaa kauneuttani.” Ellei ihmisessä olisi tätä omaa minää, hän ei voisi ansaita kiitosta eikä palkkiota, näin hän ehkä säästyisi koettelemuksilta ja vaikeuksilta, mutta hän olisi silloin pelkkä kone. Tämä ponnistelun vaatimus ja tämä vapaan valinnan etuoikeus tekevät ehkä tästä planeetasta ahdistuksen laakson, mutta ne tekevät kuitenkin maallisesta elämästä taistelutantereen, jossa voitto on mahdollinen, areenan, jolla siveellinen saavutus on todellakin ihmisen omien pyrkimysten tulos. Tämä tulos on saavutettu hänen oman tietonsa, päättäväisyytensä ja toimintansa avulla oikeudenmukaisen lain nojalla. ”Tulevassa maailmassa” ei anneta tätä mahdollisuutta ansion saavuttamiseen. Siellä ihmisen edistyminen ei riipu omista ponnistuksista eikä oikeudenmukaisuudesta, vaan Jumalan armosta. Sen vuoksi Bahá’u’lláh kehottaakin ihmisiä ottamaan vaarin tilaisuudesta täällä ja nyt, sillä sitä ei hänelle enää toiste tule. Toisaalla on selitetty, että helvetin tulella tarkoitetaan hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia, ja kun ne kerran ovat hukkaan heitetyt, ovat ne myös ikuisesti menetetyt.

KÄTKETYT SANAT on Jumalan voiton ja Hänen ikiaikaisen ihmiskuntaa koskevan suunnitelmansa toteutumisen vertauskuva. Mitään niin voimakasta valoa säteilevää kirjaa kuin tämä ei ihmiskunnalle ole milloinkaan aikaisemmin annettu eikä ole voitukaan antaa. Se sisältää yhteenvedon kaikista Jumalan ilmoituksista kehittäen niitä täydellisemmiksi, jolloin niiden voima uudistuu­ ja Bahá’u’lláhin kruunaamat sanat saattavat ne täydelliseen ykseyteen. Se on kautta­ aikojen ­ilmaantuneiden sekä idän että lännen kaikkien profeettojen ykseyden tunnusmerkki, sen yleismaailmallisen uskon tunnusmerkki, jolle Kaikkein Ylhäisin Rauha rakennetaan.

George Townshend1