Bahá’u’lláh 1817–1892

Uuden ilmoituksen synty

Lähdetiedostona käytetty: Bahá’u’lláh 1817–1892, 4. painos 2017

Sisällys

Uuden ilmoituksen synty

Bahá’u’lláhin ilmoitustehtävä sai alkunsa maanalaisessa vankityrmässä Teheranissa elokuussa 1852. Vaikka Hän oli syntynyt aatelisperheeseen, jonka sukupuu ulottui Persian keisarillisen menneisyyden suuriin dynastioihin, Hän kieltäytyi tarjotusta ministerinurasta valtionhallinnossa ja omistautui sen sijaan vähäosaisten auttamiseen, mikä 1840-luvun alkuun mennessä oli johtanut siihen, että Hänet laajalti tunnettiin ”Köyhien isänä”. Tämä etuoikeutettu asema mureni pian vuoden 1844 jälkeen, kun Bahá’u’lláhista tuli yksi johtavista hahmoista liikkeessä, joka oli muuttava Hänen maansa historian suuntaa.

Yhdeksännentoista vuosisadan alkupuoli oli kiihkeän messiaan odotuksen aikaa monissa maissa. Tieteen ja teollistumisen vaikutusten hätäännyttäminä monien uskontokuntien hartaat uskovaiset syventyivät pyhiin kirjoihinsa löytääkseen ymmärrettävän selityksen kiihtyville muutosprosesseille. Euroopassa ja Amerikassa herätysliikkeet, kuten temppeliläiset ja milleriläiset, katsoivat löytäneensä raamatullisia todisteita vakaumukselleen, että historia oli lopussa ja Kristuksen paluu odotettavissa. Merkittävän samankaltainen liikehdintä kehittyi Lähi-idässä sen sivu 8vastaavan uskomuksen pohjalta, että Qur’ánissa ja islamilaisissa perinteissä mainitut profetiat olivat täyttymäisillään.

Ilman muuta dramaattisin näistä messiaanisista liikkeistä oli esiintynyt Persiassa. Se kohdistui nuoren shirazilaisen kauppiaan opetuksiin ja persoonaan, joka historiassa tunnetaan nimellä Báb4. Yhdeksän vuoden ajan, 1844–1853, persialaisia kaikista yhteiskuntaluokista oli joutunut toivon ja jännityksen myrskyyn herätteenään Bábin ilmoitus, että Jumalan päivä oli käsillä ja että Hän itse oli islamin pyhissä kirjoituksissa ennustettu profeetta. Ihmiskunta oli Hänen sanojensa mukaan astumassa aikakauteen, jona saataisiin nähdä kaikkien ihmiselämän alueiden uudelleenmuokkaaminen. Uudet, toistaiseksi käsittämättömät oppimisen alat sallisivat uuden ajan lastenkin ylittää tietämyksessään viisaimmat yhdeksännentoista vuosisadan oppineista. Jumala kutsui ihmiskuntaa omaksumaan nämä muutokset ja ryhtymään niiden vaatimaan uudistukseen moraalisessa ja hengellisessä elämässään. Hänen oma tehtävänsä oli valmistaa ihmiskuntaa tapahtumalle, josta kehkeytyisi näiden kehityskulkujen ydin. Tulossa oli Jumalan yleismaailmallinen sanansaattaja, ”Hän jonka Jumala on ilmaiseva”, jota kaikkien uskontojen seuraajat odottavat.5

Julistus oli nostattanut rajua vihamielisyyttä islamilaisten jumaluusoppineitten joukossa, jotka opettivat jumalallisen ilmoitusprosessin päättyneen Muḥammadiin ja muunlaisten väitteiden edustavan harhaoppia, mistä rangaistiin kuolemalla. Heidän tuomionsa bábilaisuudesta sai pian myös Persian vallanpitäjien tuen. Tuhannet uuden uskon kannattajat olivat saaneet surmansa hirvittävissä verilöylyissä, jotka olivat seuranneet toisiaan eri puolilla maata. Báb itse oli julkisesti teloitettu 9. heinäkuuta 1850.6 Aikana, jolloin länsimailla oli yhä enemmän intressejä Lähi-idässä, nämä tapahtumat olivat herättäneet kiinnostusta ja myötätuntoa vaikutusvaltaisissa piireissä Euroopassa. Bábin elämän ja opetusten jalous sekä Hänen kannattajiensa sankaruus ja heidän sytyttämänsä toivonkipinä perustavanlaatuisista uudistuksista tässä takapajuisessa maassa olivat tekevä suuren vaikutuksen sivu 9sellaisiin persoonallisuuksiin kuin Ernest Renan, Leo Tolstoi, Sarah Bernhardt ja kreivi Gobineau.7

Koska Bahá’u’lláhilla oli ollut näkyvä asema Bábin asian puolustajana, Hänet vangittiin ja tuotiin kahleissa Teheraniin. Jossain määrin Häntä suojasivat Hänen henkilökohtaisen maineensa laajuus ja yhteiskunnallinen asemansa aatelismiehenä samoin kuin länsimaisten lähetystöjen esittämät vastalauseet bábilaisten vainoista. Siksi Häntä ei tuomittu kuolemaan niin kuin vaikutusvaltaiset hahmot shaahin hovissa olisivat halunneet. Sen sijaan Hänet heitettiin pahamaineiseen Síyáh-Cháliin, ”mustaan onkaloon”, syöpäläisten saastuttamaan maanalaiseen tyrmään, joka oli tehty kaupungin eräästä hylätystä vesisäiliöstä. Mitään syytteitä ei esitetty, vaan Häntä ja kolmisenkymmentä Hänen uskonveljeään pidettiin ilman oikeudenkäyntiä teljettyinä tämän onkalon pimeyteen ja saastaan paatuneiden rikollisten joukossa, joista monet olivat kuolemaantuomittuja. Bahá’u’lláhin kaulaa ja hartioita rasitti kiduttavan raskas kahle. Kun Hän ei pian menehtynytkään, kuten oli odotettu, Hänet yritettiin myrkyttää. Kahle jätti pysyvät arvet Hänen kehoonsa.

Keskeistä Bahá’u’lláhin kirjoituksissa on niiden suurten teemojen erittely, jotka ovat askarruttaneet uskonnollisia ajattelijoita kautta aikain: Jumala, ilmoituksen tarkoitus historiassa, maailman uskonnollisten järjestelmien suhde toisiinsa, uskon merkitys ja moraalin perusteet inhimillisen yhteiskunnan valtarakenteissa. Eräät katkelmat näistä teksteistä kertovat syvällisesti Hänen omista hengellisistä kokemuksistaan, Hänen vastauksestaan jumalalliseen kutsumukseensa ja vuoropuhelustaan ”Jumalan hengen” kanssa, mikä oli Hänen lähetystehtävänsä ydin. Uskontojen historia ei koskaan aiemmin ole tarjonnut tutkijalle mahdollisuutta niin läheisesti tutustua siihen, miten Jumalan ilmoitus on tapahtunut.

Elämänsä loppupuolella Bahá’u’lláh sisällytti lyhyen kuvauksen Síyáh-Chálin oloista kirjoituksiinsa varhaisista kokemuksistaan:

sivu 10”Meidät teljettiin neljäksi kuukaudeksi vastenmielisimpään paikkaan, mitä kuvitella saattaa. – – Tyrmää verhosi synkkä hämärä, ja vankitoveriemme luku likeni puoltatoista sataa sielua: ryöväreitä, murhamiehiä ja maantierosvoja. Tungoksesta huolimatta ei siellä ollut muuta ilmanvaihtoaukkoa kuin käytävä, jonka kautta tulimme sisään. Kynä ei saata sitä loukkoa kuvata eikä kieli sen kuvottavaa löyhkää kuvailla. Miehistä monet olivat vailla niin vaatteita kuin vuodettakin. Jumala yksin tietää, mikä Meitä kohtasi tuossa mitä iljettävimmässä ja synkeimmässä paikassa!”8

Päivittäin vartijat tapasivat laskeutua kolmen jyrkän portaikon kautta alas onkaloon, siepata yhden tai useamman vangeista ja raahata heidät ulos teloitettaviksi. Teheranin katujen varsilla länsimaalaiset kauhistuivat nähdessään bábilaisia uhreja ammuttavan tykin suusta, pilkottavan kuoliaaksi kirvein ja miekoin sekä johdettavan kohti kuolemaansa elävinä soihtuina palavat kynttilänsydämet ruumiidensa avoimissa viiltohaavoissa.9 Näissä oloissa, kasvotusten kuoleman kanssa, Bahá’u’lláh vastaanotti ensimmäisen viestin ilmoitustehtävästään:

”Eräänä yönä unessa nämä ylevät sanat kuuluivat joka puolelta: Totisesti Me olemme tekevä Sinusta voitokkaan itsesi ja kynäsi kautta. Älä murehdi sitä, mikä osaksesi on langennut, äläkä pelkää, sillä olet turvassa. Ennen pitkää Jumala on nostava esiin maan aarteet – ihmiset, jotka auttavat Sinua itsesi kautta ja nimessäsi, jolla Jumala on virvoittanut Hänet tunnistaneiden sydämet.10

Jumalallisen ilmoituksen kokemista on sivuttu ainoastaan toisen käden tietoina niissä kuvauksissa, jotka ovat säilyneet Buddhan, Mooseksen, Kristuksen ja Muḥammadin elämästä, mutta Bahá’u’lláh on kuvaillut sitä havainnollisesti kirjoituksissaan:

sivu 11”Niiden päivien aikana, kun viruin Teheranin tyrmässä, vaikka kahleiden musertava paino ja ilman täyttänyt löyhkä sallivat Minulle vain vähän lepoa, tunsin silti noina harvoina uinailun hetkinä ikään kuin jotakin olisi virrannut pääni laelta rintani yli, aivan niin kuin mahtava vesiputous ryöppyää maahan korkealta vuorenharjanteelta. Ruumiini joka jäsen roihahti sen tähden kuin tuleen. Näinä hetkinä saneli kieleni sellaista, mitä kukaan ei kestäisi kuulla.”11