Bahá’u’lláh 1817–1892

Uskonto valona ja pimeytenä

Lähdetiedostona käytetty: Bahá’u’lláh 1817–1892, 4. painos 2017

Sisällys

Uskonto valona ja pimeytenä

Bahá’u’lláhin ankarin tuomio on kuitenkin varattu niille esteille, joita kautta koko historian laitostunut uskonto on pystyttänyt ihmiskunnan ja Jumalan ilmoitusten välille. Yleisen taikauskon innoittamilla ja väärinkäytetyn älyn täydellistämillä dogmeilla on toistuvasti tukahdutettu tuota jumalallista prosessia, jonka tarkoitus on kaikkina aikoina ollut hengellinen ja moraalinen. Yhteisöelämän lujittamiseksi ilmaistut sosiaalisen kanssakäymisen lait on väännelty perustaksi vaikeaselkoisille oppi- ja seremoniarakennelmille, jotka ovat muodostuneet rasitukseksi tavalliselle kansalle, minkä etua niiden alunperin piti palvella. Vieläpä järjen käyttöä on tietoisesti estetty, vaikka se on inhimillisen kehityksen perusväline. Tuloksena on katkos uskon ja tieteen välisessä vuorovaikutuksessa, johon sivistynyt elämä perustuu.

Tämän surullisen tarinan vuoksi uskonnolla on maailmanlaajuisesti huono kaiku. Ja mikä pahinta, laitostuneesta uskonnosta on sinänsä tullut mitä elinvoimaisin vihan ja sodan syy maailman kansojen keskuudessa. Bahá’u’lláh varoittikin yli sata vuotta sitten, että

”uskonnollinen kiihkomielisyys ja viha ovat maailmaa kuluttava tuli, jonka raivoa kukaan ei kykene tukahduttamaan. Vain jumalallisen voiman käsi voi pelastaa ihmiskunnan tästä lohduttomasta kurimuksesta.”85

sivu 46Vastuullisia ovat Bahá’u’lláhin mukaan ihmiskunnan uskonnolliset johtajat, joita Jumala on pitävä syypäinä tähän tragediaan, sillä he ovat väittäneet puhuvansa Hänen nimissään. Heidän pyrkimyksensä yksinoikeuteen Jumalan sanan selittämisessä ja sen käyttö heidän oman etunsa tavoittelun välineenä ovat olleet suurin yksittäinen este, jota vastaan sivistyksen kehitys on joutunut kamppailemaan. Itsekkäässä keinottelussaan monet heistä eivät ole epäröineet kohottaa kättään Jumalan sanansaattajia itseään vastaan näiden ilmaantuessa:

”Kunakin aikakautena ovat uskontojen johtajat estäneet kansaansa pääsemästä ikuisen pelastuksen rannoille, koska he ovat pitäneet arvovallan ohjaksia mahtavassa otteessaan. Toiset ovat vallanhimossaan, toiset tietämättömyydessään ja ymmärtämättömyydessään olleet syynä kansaa kohdanneeseen menetykseen. Heidän tuellaan ja valtuuttamanaan on jokainen Jumalan profeetta joutunut juomaan uhrautumisen maljasta – –.”86

Kirjelmässään kaikkien uskontojen papeille Bahá’u’lláh varoittaa vastuusta, jonka he niin huolettomasti ovat historiassa omaksuneet:

Te olette kuin lähde. Jos se muuttuu, muuttuvat myös virrat, jotka siitä haarautuvat. Pelätkää Jumalaa ja lukeutukaa vanhurskaisiin. Samaten, jos ihmisen sydän turmeltuu, turmeltuvat myös hänen jäsenensä. Ja vastaavasti, jos puun juuri saastuu, saastuvat myös sen oksat ja sen vesat ja sen lehdet ja sen hedelmät.87

Nuo lausunnot ilmaistiin uskonnollisen puhdasoppisuuden vielä vallitessa kaikkialla maailmassa, ja ne julistivat sen vallan todellisuudessa päättyneen ja pappissäädyn menettäneen roolinsa maailman historiassa: ”Oi jumaluusoppineitten joukko! Tulette sivu 47huomaamaan, ettei teillä täst’edes ole vähäisintäkään valtaa – –.”88 Erityisen häikäilemättömälle vastustajalleen muslimipapistossa Bahá’u’lláh sanoi:

”Olet aivan kuin auringon viimeinen kimallus vuorenharjanteella. Pian se himmenee, niin kuin Jumala, kaiken omistava, kaikkein korkein on säätänyt. Loistosi ja kaltaistesi loisto on otettu pois. – –”89

Bahá’u’lláh ei arvostele uskonnollisen toiminnan organisoimista sinänsä vaan tällaisten voimavarojen väärinkäyttöä. Hän antaa kirjoituksissaan auliin tunnustuksen, paitsi uskonnollisten laitosten suurelle merkitykselle sivistyksen kehityksessä, myös maailman saamalle hyödylle siitä uhrautumisesta ja ihmisrakkaudesta, jotka ovat luonnehtineet kaikkien uskontokuntien hengenmiehiä ja veljeskuntia:

”Ne jumaluusoppineet – – joita todella kaunistaa tiedon ja vanhurskaan luonteen koristus, ovat totisesti kuin maailmaruumiin pää ja kansakuntain silmät. – –90

Pikemminkin Bahá’u’lláhin antama haaste kaikille ihmisille, yhtä lailla uskoville ja epäilijöille, papeille ja maallikoille, on tunnustaa ihmiskuntaa nykyisin vaivaavien seuraamusten johtuvan uskonnollisen käyttövoiman kaikkialle levinneestä vääristyneisyydestä. Viimeksi kuluneen vuosisadan aikana tapahtunut ihmisen vieraantuminen Jumalasta on katkaissut suhteen, johon moraalimme elinvoima perustuu. Ihmisarvojen kehittämiselle ja ylläpitämiselle olennaiset sielun luontaiset ominaisuudet ovat yleismaailmallisesti taantuneet:

”Ihmisten elävä usko Jumalaan sammuu joka maassa; mikään muu kuin Hänen tervehdyttävä lääkkeensä ei voi sitä virvoittaa. Jumalattomuuden syövyttävä vaikutus kalvaa sivu 48ihmisyhteisön ytimiä; mikä muu kuin hänen voimallisen ilmoituksensa eliksiiri voisi sen puhdistaa ja uudistaa? – – Vain Jumalan sana voi väittää näin suureen ja kauaskantoiseen muutokseen vaadittavan kyvyn omaavansa.”91