Bahá’u’lláh 1817–1892

Maanpakoon karkottaminen

Lähdetiedostona käytetty: Bahá’u’lláh 1817–1892, 4. painos 2017

Sisällys

Maanpakoon karkottaminen

Viimein Bahá’u’lláh päästettiin vapaaksi vankeudesta, mutta karkotettiin välittömästi kotimaastaan ilman oikeudenkäyntiä tai vetoomusmahdollisuutta, ja Hänen omaisuutensa takavarikoitiin mielivaltaisesti. Venäjän diplomaattinen lähettiläs, joka tunsi Hänet henkilökohtaisesti ja oli yhä huolestuneempana seurannut bábilaisten vainoja, tarjosi Hänelle suojelustaan ja turvapaikkaa tsaarin hallitsemilta alueilta. Vallinneissa poliittisissa oloissa tällaisen avun hyväksyminen olisi erittäin todennäköisesti tahallisesti tulkittu väärin poliittiseksi kannanotoksi.12 Kenties tämän vuoksi Bahá’u’lláh valitsi karkotuspaikakseen naapurimaista Irakin, joka silloin kuului Turkin ottomaanivaltakuntaan. Hänen lähtönsä Persiasta oli alku Hänen nelikymmenvuotiselle maanpaolleen, vankeudelleen ja katkeralle vainolleen.

Karkotusta välittömästi seuranneina vuosina Bahá’u’lláh keskittyi palvelemaan Bagdadiin kerääntyneen bábí-yhdyskunnan tarpeita. Tehtävä lankesi Hänelle, sillä Hän oli ainoa tosiasiallinen bábilaisjohtaja verilöylyjen jälkeen. Tuon nuoren uskontokunnan perustajan teloitus ja useimpien sen opettajien ja oppaiden lähes samanaikainen kuolema oli jättänyt pääosan sen kannattajista hajaannuksen ja epätoivon valtaan. Kun Bahá’u’lláhin pyrkimykset koota Irakiin paenneet uudelleen yhteen herätti kateutta ja eripuraisuutta,13 Hän seurasi polkua, jota olivat kulkeneet kaikki sivu 12Jumalan sanansaattajat ennen Häntä, ja vetäytyi erämaahan valiten suunnakseen Kurdistanin vuoristoseudun. Vetäytyessään, kuten Hän myöhemmin totesi, Hän ”ei harkinnut paluuta”. Vetäytymisen tarkoitus ”oli välttää joutuminen epäsovun aiheeksi uskollisten keskuudessa ja epäjärjestyksen lähteeksi kumppaneillemme”. Vaikka nuo kaksi Kurdistanissa vietettyä vuotta olivat ankaran kieltäymyksen ja fyysisen puutteen aikaa, Bahá’u’lláh kuvailee niitä autuaallisen onnen jaksona, jonka kuluessa Hän syvästi pohdiskeli haltuunsa uskottua sanomaa: ”Yksinämme Me seurustelimme henkemme kanssa, unohtaen maailman ja kaiken siinä olevan.”14

Hyvin vastahakoisesti mutta velvollisuudentunnostaan Bábin asiaa kohtaan Hän lopulta myöntyi niiden hellittämättömiin kutsuihin, jotka olivat vielä jäljellä Bagdadin epätoivoisesta maastakarkotettujen ryhmästä. He olivat saaneet selville Hänen olinpaikkansa ja suostuttelivat Hänet palaamaan ja omaksumaan heidän yhteisönsä johtotehtävät.

Kaksi tärkeää Bahá’u’lláhin teosta on peräisin tältä maanpaon ensimmäiseltä kaudelta ennen Hänen lähetystehtävänsä julistamista vuonna 1863. Ensimmäinen näistä on pieni kirja nimeltä Kätketyt sanat. Tämä moraaliaforismien kokoelman muotoon kirjoitettu teos muodostaa Bahá’u’lláhin sanoman eettisen ytimen. Hän on kuvannut sen säkeitä tiivistelmäksi kaikkien aiempien uskontojen henkisestä opastuksesta. Kätkettyjen sanojen mietelauseissa Jumalan ääni puhuttelee suoraan ihmissielua:

Oi hengen poika! Oikeudenmukaisuus on Minulle kaikkea muuta rakkaampi. Älä hylkää sitä, jos ikävöit Minua, äläkä luovu siitä, jotta voin luottaa sinuun. Se ohjaa sinua näkemään omien silmiesi eikä toisten silmien avulla, saavuttamaan tietoa oman ymmärryksesi eikä toisten ymmärryksen avulla. Tutki sydämessäsi, millainen sinun tulisi olla. Totisesti, oikeudenmukaisuus on lahjani sinulle ja osoitus armeliaisuudestani. Pidä se aina mielessäsi.

sivu 13Oi olemassaolon poika! Rakasta Minua, että Minäkin voisin sinua rakastaa. Ellet sinä rakasta Minua, ei Minun rakkauteni voi mitenkään sinua saavuttaa. Tiedä tämä, oi palvelija.

Oi ihmisen poika! Murehdi vain ollessasi etäällä Meistä. Riemuitse vain lähestyessäsi Meitä ja palatessasi luoksemme.

Oi olemassaolon poika! Voimakkain käsin sinut muovailin ja loin sinut väkevin sormin, sinuun kätkin valoni todellisuuden. Tyydy siihen äläkä etsi muuta, sillä Minun työni on täydellinen ja käskyni velvoittava. Älä emmi äläkä epäile sitä.15

Toinen Bahá’u’lláhin pääteos tuolta kaudelta on Varmuuden kirja, laaja uskonnon luonteen ja tarkoituksen esitys. Viitaten yhtä luontevasti ja näkemyksellisesti paitsi Qur’ániin myös Vanhaan ja Uuteen testamenttiin se hahmottaa Jumalan sanansaattajat yhden katkeamattoman prosessin eteenpäinviejinä, vaiheina ihmiskunnan herättämisessä tiedostamaan henkiset ja moraaliset kehitysmahdollisuutensa. Uskon ei enää tule perustua sokeaan jäljittelyyn, vaan tietoiseen ymmärrykseen. Siksi sananselitykseen ei liioin enää tarvita papistoa tai vastaavaa eliittiä, sillä älyn lahja suo jokaiselle yksilölle tänä uutena valistuksen ja koulutuksen aikana kyvyn vastata itse Jumalan kutsuun. Koetuksena on vain vilpittömyys:

Yksikään ihminen ei ole pääsevä todellisen ymmärryksen valtameren rannoille paitsi irrottautumalla kaikesta, mikä on taivaassa ja maan päällä. – – Näiden sanojen ydin on tämä: niiden, jotka kulkevat uskon polkua, niiden, jotka janoavat varmuuden viiniä, on puhdistettava itsensä kaikesta, mikä on maallista – korvansa turhasta puheesta, mielensä joutavista kuvitelmista, sydämensä maisista kiintymyksistä, silmänsä kaikesta katoavasta. Heidän tulee panna sivu 14luottamuksensa Jumalaan ja Hänessä lujasti pysyen seurata Hänen tietänsä. Silloin he muuttuvat jumalallisen tiedon ja ymmärryksen auringon loistavien kirkkauksien arvoisiksi – – sillä ihminen ei voi toivoa koskaan tuntevansa Kirkkainta – – ellei ja ennen kuin hän lakkaa pitämästä kuolevaisten ihmisten sanoja ja tekoja mittapuuna Jumalan ja Hänen profeettojensa todelliseen ymmärtämiseen ja tuntemiseen.

Ajattele mennyttä aikaa. Miten monet, niin ylhäiset kuin alhaiset, ovatkaan kaikkina aikoina kaivaten odottaneet Jumalan ilmaisijan saapumista Hänen valittujensa pyhissä hahmoissa. – – Mutta aina kun armon portit aukenivat ja jumalallisen anteliaisuuden pilvet soivat sadettaan ihmiskunnalle ja Näkymättömän valo loisti jumalallisen mahdin taivaanrannalta, kaikki he kielsivät Hänet ja kääntyivät pois Hänen kasvoistansa – itse Jumalan kasvoista.

Vasta kun etsinnän, vakaan kilvoittelun, ikävöivän kaipauksen, kiihkeän antaumuksen, palavan rakkauden, hurman ja haltitoitumisen valo syttyy etsijän sydämeen ja Hänen laupeutensa tuulenhenki kantautuu hänen sieluunsa, haihtuu erheen pimeys, epäilysten ja epäluulojen usvat hälvenevät ja tiedon ja varmuuden valot täyttävät hänen olemuksensa. – – Tuona hetkenä tulevat pyhän ja ikuisen hengen moninaiset suosionosoitukset ja armon vuodatukset antamaan etsijälle uuden elämän, niin että hän huomaa saaneensa uuden näön, uuden kuulon, uuden sydämen ja uuden mielen. – – Jumalan silmin tarkaten hän on jokaisessa atomissa näkevä oven, joka johdattaa hänet ehdottoman varmuuden tyyssijoille. Kaikessa hän on löytävä – – todisteita ikuisesta ilmaisemisesta.

Kun ihmissielun uoma puhdistetaan kaikista maallisista ja haitallisista kiintymyksistä, se havaitsee erehtymättä Rakastetun henkäyksen mittaamattomien matkojen takaa ja on sen tuoksun opastamana saapuva ja astuva Varmuuden kaupunkiin.

sivu 15Tuo kaupunki ei ole mikään muu kuin Jumalan sana, joka jokaisena aikakautena ja joka uskontojärjestelmässä ilmoitetaan. – – Kaikki se johdatus, siunaukset, oppi, ymmärrys, usko ja varmuus, mikä on suotu kaikelle taivaassa ja maan päällä, on kätketty ja tallennettu näihin kaupunkeihin.16

Varmuuden kirja ei sisällä mitään suoranaista viittausta Bahá’u’lláhin omaan mutta tuolloin vielä julkistamattomaan ilmoitustehtävään. Teoksen runkona onkin voimallinen esitys marttyyrina kuolleen Bábin merkityksestä. Tärkeä syy kirjan suureen vaikutukseen bábí-yhteisössä, johon kuului lukuisia oppineita ja entisiä pappisseminaarilaisia, oli siitä ilmenevä mestarillinen islamilaisen ajattelun ja opin hallinta, jota sen tekijä osoittaa todistaessaan Bábin väitteensä mukaisesti täyttäneen islamin profetiat. Bahá’u’lláh kehotti bábilaisia olemaan Bábin heihin paneman luottamuksen ja niin monien marttyyrien uhrausten arvoisia ja antoi heille haasteen paitsi henkilökohtaisen elämänsä mukauttamisesta jumalallisiin opetuksiin myös yhteisönsä kehittämisestä malliksi asuinympäristönsä monikansalliselle väestölle Bagdadissa, Irakin maakunnan pääkaupungissa.

Vaikka bábí-pakolaiset joutuivat elämään varsin ankeissa oloissa, tämä näkemys terästi heidät. Yksi heistä, mies nimeltään Nabíl, joka myöhemmin oli laativa jälkipolville yksityiskohtaisen historian sekä Bábin että Bahá’u’lláhin toimikausista, on kuvaillut heidän yhteishenkensä voimaa noina aikoina:

Monena iltana yli kymmenenkin henkeä jakoi aterian, jolla ei ollut enempää tarjolla kuin kourallinen taateleita. Kukaan ei tiennyt, kenelle oikeastaan kuuluivat mitkäkin jalkineet, viitat ja asusteet, jotka sattuivat olemaan heidän asunnoissaan. Ken meni basaariin, saattoi väittää kenkien jaloissaan olevan omansa, ja ken vieraili Bahá’u’lláhin luona, saattoi vakuuttaa kulloinkin käyttämänsä viitan ja asusteen sivu 16kuuluvan itselleen. – – Oi noiden aikojen riemua ja noiden hetkien iloa ja ihmettä!17

Persian konsuliviranomaisten pettymykseksi, jotka olivat jo ehtineet tuudittautua uskoon, että ”bábí-episodi” oli ohitse, maastakarkotettujen yhteisöstä tuli vähitellen arvostettu ja vaikutusvaltainen ryhmittymä Irakin maakunnallisessa pääkaupungissa ja naapurikaupungeissa. Koska monet shiialaisen islamin tärkeimmistä pyhäköistä sijaitsevat tällä seudulla, jatkuva persialaisten pyhiinvaeltajien virta oli sitä paitsi alttiina mitä suotuisimmissa oloissa bábílaisuuden vaikutuksen voimistumiselle. Niiden merkkihenkilöiden joukossa, jotka alati vierailivat Bahá’u’lláhin vaatimattomassa talossa, oli myös kuninkaallisen perheen prinssejä. Niin tämän kokemuksen lumoama oli yksi heistä, että hän sai kieltämättä melko naiivin idean pystyttää tuon rakennuksen jäljitelmän omille mailleen muistellakseen kohtaamaansa hengellisen puhtauden ja irrottautuneisuuden ilmapiiriä. Eräs toinen liikuttui syvemmin vierailuelämyksestään ja lausui ystäville tuntemuksensa, että ”mikäli kaikki maailman surut ahdettaisiin sydämeeni, ne luullakseni kaikki katoaisivat, kun olen Bahá’u’lláhin luona. Se on kuin olisin astunut paratiisiin. – –”18