Sisällys

Jumala on ylhäinen ja sääliväinen lääkäri, joka yksin antaa todellisen parannuksen

sivu 12

Lokakuun 19. päivänä 1911

Kaikki todellinen parannus tulee Jumalalta. Sairauteen on kaksi syytä, toinen on aineellinen, toinen henkinen. Jos sairaus on ruumiillista, tarvitaan aineellista parannusta, jos taas sielullista, tarvitaan henkistä parannusta.

Vain siinä tapauksessa, että taivaallinen siunaus on kanssamme, kun meitä parannetaan, meistä voi tulla terveitä, sillä lääke on vain ulkonainen ja näkyvä keino, jonka avulla saavutamme taivaallisen parannuksen. Jos henkeä ei paranneta, ruumiin paraneminen ei ole minkään arvoista. Kaikki on Jumalan kädessä, ja ilman Häntä ei meissä voi olla terveyttä.

On ollut monia, jotka ovat loppujen lopuksi itse kuolleet siihen tautiin, jota he erikoisalanaan ovat tutkineet. Esimerkiksi Aristoteles, joka erikoistui ruoansulatuksen tutkimiseen, kuoli vatsasairauteen. Avicenna oli sydäntautien spesialisti, mutta kuoli sydäntautiin. Jumala on se ylhäinen sääliväinen lääkäri, jolla yksin on voima antaa todellinen parannus. sivu 13

Kaikki luodut ovat riippuvaisia Jumalasta, näyttäköön heidän tietonsa, voimansa ja riippumattomuutensa miten suurelta tahansa.

Katsokaa maailman mahtavia kuninkaita, sillä heillä on kaikki se valta maailmassa, mitä ihminen voi heille antaa, ja kuitenkin kuoleman kutsuessa heidän on toteltava aivan kuten tottelevat talonpojat heidän porteillaan.

Katsokaa myös eläimiä: kuinka avuttomia ne ovatkaan näennäisessä voimassaan! Sillä elefanttia, eläimistä kookkainta, kiusaa kärpänen, eikä leijona voi päästä eroon kalvavasta madosta. Yksinpä ihminenkin, luotujen olentojen korkein muoto, tarvitsee monenlaista voidakseen elää: ensiksikin hän tarvitsee ilmaa, ja jos hän muutamaksi minuutiksi lakkaa sitä saamasta, hän kuolee. Ihminen on myös riippuvainen vedestä, ruoasta, vaatetuksesta, lämmöstä ja monista muista asioista. Kaikkialla häntä ympäröivät vaarat ja vaikeudet, joita hänen fyysinen ruumiinsa ei yksinään pysty torjumaan. Jos ihminen katselee maailmaa ympärillään, hän huomaa, kuinka kaikki luodut ovat luonnon laeista riippuvaisia ja ovat niiden vankeina.

Ainoastaan ihminen on henkisellä voimallaan pystynyt vapauttamaan itsensä, kohoamaan aineen maailman yläpuolelle ja tekemään siitä palvelijansa.

Ilman Jumalan apua ihminen on samanlainen kuin tuhoutuvat eläimet. Mutta Jumala on antanut hänelle sellaisen suurenmoisen kyvyn, että hän saattaa aina suunnata katseensa ylöspäin ja vastaanottaa muiden lahjojen mukana Hänen jumalallisen armonsa suoman parannuksen.

Mutta voi! Ihminen ei ole kiitollinen tästä äärimmäisestä sivu 14 hyvästä, vaan uinuu välinpitämättömyyden unessa, välittämättä siitä suuresta armosta, jota Jumala on häntä kohtaan osoittanut, kääntäen kasvonsa pois valosta ja kulkien tietään pimeydessä.

Harras rukoukseni on, että te ette ole tällaisia, vaan että pidätte kasvonne kiinteästi suunnattuina valoa kohti, niin että voitte olla kuin sytytetyt soihdut elämän pimeillä tienoilla.