‘Abdu'l-Bahán puheita Pariisissa

Hengen kehittyminen

Lähdetiedostona käytetty: ‘Abdu'l-Bahán puheita Pariisissa, 1984

Sisällys

Hengen kehittyminen

Rue Greuze 15, Pariisi

Marraskuun 10. päivänä 1911

'Abdu'l-Bahá sanoi:

Tänä iltana tahdon puhua teille hengen kehittymisestä eli hengen edistymisestä.

Täydellistä lepotilaa ei luonnossa ole. Kaikki joko edistyy tai taantuu. Kaikki liikkuu joko eteenpäin tai taaksepäin, mikään ei ole liikkumatonta. Syntymästään alkaen ihminen kehittyy ruumiillisesti aina kypsyyden saavuttamiseen saakka. Sitten hän, tultuaan elämänsä kukoistukseen, alkaa riutua, hänen ruumiinsa voimat ja kyvyt alkavat vähetä, ja asteittain hän lähenee kuolemansa hetkeä. Samoin kasvi kehittyy siemenestä kypsyyteen, sitten sen elämä alkaa heikentyä, kunnes se kuihtuu ja kuolee. Lintu kohoaa määrättyyn korkeuteen ja saavutettuaan suurimman mahdollisen korkeuden lennossaan alkaa jälleen laskeutua maata kohti.

On siis selvää, että liike on kaikessa elämässä oleellista. Kaikki aineellinen kehittyy määrättyyn pisteeseen, sitten se alkaa rappeutua. Tämä laki vallitsee koko aineellista luomakuntaa.

Tutkikaamme nyt sielua. Olemme todenneet, että sivu 100 liike on olemassaololle välttämätöntä. Mikään, missä on elämää, ei ole liikkumatonta. Koko luomakunnan, niin kivikunnan, kasvikunnan kuin eläinkunnankin, on pakko noudattaa liikkeen lakia: sen on liikuttava joko ylöspäin tai alaspäin. Mutta ihmissielu ei kulje rappiota kohti. Sen ainoa liike on kohti täydellisyyttä. Kasvaminen ja kehittyminen ovat sielun ainoat liikkeet.

Jumalallinen täydellisyys on rajatonta, sen tähden myös sielun eteneminen on rajatonta. Heti ihmisen syntymähetkestä alkaen sielu kehittyy, ymmärrys kasvaa ja tieto lisääntyy. Kun ruumis kuolee, sielu jatkaa elämäänsä. Aineellisten olentojen kaikki eri asteet ovat rajalliset mutta sielu on rajaton.

Kaikissa uskonnoissa on vallalla usko, että sielu jää elämään ruumiin kuoleman jälkeen. Esirukouksia lähetetään korkeuteen rakastettujen vainajien puolesta, rukouksia lausutaan heidän kehittymisekseen ja heidän syntiensä anteeksiantamiseksi. Jos sielu tuhoutuisi ruumiin mukana, tämä kaikki olisi vailla tarkoitusta. Ja ellei sielulla olisi mahdollisuutta edetä täydellisyyttä kohti sen jälkeen, kun se on vapautunut ruumiista, mitä hyötyä olisi kaikista näistä rakastavista hartaista rukouksista.

Pyhissä kirjoituksissa luemme, että 'kaikki hyvät teot löydetään uudelleen'[F10]. Ellei sielu jatkaisi elämäänsä, tälläkään ei olisi mitään merkitystä.

Eikö nimenomaan se, että henkinen vaistomme, jota meille varmastikaan ei ole suotta annettu, innoittaa meidät rukoilemaan näiden aineellisesta maailmasta lähteneiden rakastettujemme puolesta, todista heidän olemassaolonsa jatkuvuudesta?

sivu 101

Hengen maailmassa ei tapahdu minkäänlaista taantumista. Kuolevaisuuden maailma on ristiriitojen, vastakohtien maailma. Koska liike on pakollista, kaiken on mentävä joko eteenpäin tai taaksepäin. Hengen maailmassa taaksepäin kulkeminen ei ole mahdollista, kaiken liikkeen on suuntauduttava kohti täydellisyyden tilaa. 'Kehitys' on hengen ilmaisemista aineen maailmassa. Ihmisen älykkyys, hänen kykynsä päätellä, hänen tietonsa, hänen tieteelliset saavutuksensa, ovat kaikki − koska ne ovat hengen ilmauksia − osallisina henkisen kehityksen väistämättömään lakiin ja ovat sen vuoksi pakostakin kuolemattomia.

Toivoni on, että edistytte niin hyvin hengen kuin aineenkin maailmassa, että älyllisyytenne kehittyy, tietonne lisääntyy ja ymmärryksenne avartuu.

Teidän on aina riennettävä eteenpäin, seisahtumatta milloinkaan paikallenne. Välttäkää pysähtymistä, ensimmäistä askelta taaksepäin, rappeutumiseen.

Koko aineellinen maailma on katoavaa. Nämä aineelliset ruumiit koostuvat atomeista. Kun nämä atomit alkavat irtautua toisistaan, seuraa hajoaminen. Silloin tulee se, mitä nimitämme kuolemaksi. Tämä atomien kokoomus, joka muodostaa ruumiin, eli luotujen katoavan olemuksen, on väliaikainen. Kun näitä atomeja koossapitävä voima otetaan pois, ruumis siinä muodossa lakkaa olemasta.

Sielun laita on toisin. Sielu ei ole aineosasten kokoomus. Se ei muodostu monista atomeista. Se on yhtä ainoata jakamatonta olemusta ja siksi ikuinen. Se on täysin vapaa aineellisen luomakunnan järjestyksestä. Se on kuolematon.

Tieteellinen filosofia on osoittanut, että yksinkertainen sivu 102 aineosanen ('yksinkertaisen' tässä tarkoittaessa 'ei osista koostunut') on tuhoutumaton, ikuinen. Koska sielu ei ole aineosasten kokoomus, se on luonteeltaan yksinkertaisen aineosasen kaltainen eikä sen vuoksi voi lakata olemasta.

Koska sielu on tuollainen jakamaton olemus, sitä ei voi kohdata hajoaminen eikä tuho; sen vuoksi sen olemassaolon päättymiseen ei ole mitään syytä. Kaikki elolliset ilmaisevat merkein olemassaolostaan. Tästä seuraa, että nämä merkit eivät voisi olla itsestään olemassa, ellei sillä, mitä ne ilmaisevat tai mistä ne todistavat, olisi olemassaoloa. Se mitä ei ole olemassa, ei luonnollisestikaan voi antaa merkkiä olemassaolostaan. Monenlaiset merkit hengen olemassaolosta ovat alituisesti nähtävissämme.

Jeesuksen Kristuksen hengen merkit, Hänen jumalallisen opetuksensa vaikutus, on keskuudessamme tänään. Ja se on ikuinen.

Siitä, mitä ei ole olemassa, ei voida nähdä merkkejä. Tästä olemme yksimielisiä. Voidakseen kirjoittaa on ihmisen oltava olemassa. Joka ei ole olemassa, ei voi kirjoittaa. Kirjoittaminen sinänsä on merkki kirjoittajan sielusta ja älyllisyydestä. Pyhät kirjoitukset, joissa aina on sama opetus, todistavat hengen jatkuvuudesta.

Mietiskelkää luomakunnan tarkoitusta: onko mahdollista, että tämä kaikki on luotu etenemään ja kehittymään läpi lukemattomien aikakausien vain tätä mitätöntä päämäärää varten, vain ihmisen muutamaa maanpäällistä elinvuotta varten? Eikö tunnu mahdottomalta ajatella, että tämä olisi olemassaolon lopullinen tarkoitus?

Kivennäinen kehittyy, kunnes se sulautuu kasvin sivu 103 elämään. Kasvi kehittyy, kunnes se lopulta menettää oman elämänsä eläimen elämään. Eläin vuorostaan, muodostaen osan ihmisen ravinnosta, sulautuu ihmiselämään.

Täten on osoitettu, että ihminen on koko luomakunnan summa, korkein kaikista luoduista, päämäärä, jota kohti olemassaolon lukemattomat aikakaudet ovat edenneet.

Parhaassa tapauksessa ihminen elää tässä maailmassa runsaat yhdeksänkymmentä vuotta. Todellakin lyhyen ajan!

Lakkaako ihminen olemasta, kun hän jättää ruumiin? Jos hänen elämänsä päättyy, kaikki aikaisempi kehitys on ollut hyödytöntä, kaikki on tapahtunut turhan vuoksi. Voidaanko kuvitella, että luomisella ei ole tämän suurempaa tarkoitusta?

Sielu on ikuinen, kuolematon.

Materialistit sanovat: ”Missä sielu on? Mitä se on? Emme voi nähdä emmekä koskettaa sitä.”

Näin meidän on heille vastattava: Kehittyypä kivikunta missä määrin tahansa, kasvikuntaa se ei voi ymmärtää. Tämä ymmärtämisen puute ei kuitenkaan todista, ettei kasvi ole olemassa.

Olkoon kasvi kehittynyt kuinka korkeaan asteeseen tahansa, se ei pysty tajuamaan eläinkuntaa. Tämä tietämättömyys ei suinkaan todista, ettei eläin ole olemassa.

Eläin, olkoonpa se korkeallekin kehittynyt, ei voi luoda kuvaa ihmisen älykkyydestä eikä myöskään voi tajuta hänen sielunsa luonnetta. Kuitenkaan tämä ei todista, että ihminen on vailla älyä tai vailla sielua. Se osoittaa ainoastaan, että jokin olemassaolon muoto ei pysty tajuamaan itseään ylempänä olevaa muotoa.

sivu 104

Tämä kukka voi olla tietämätön sellaisesta olennosta kuin ihminen, mutta sen tietämättömyys ei estä ihmiskunnan olemassaoloa.

Samoin, jos materialistit eivät usko sielun olemassaoloon, ei heidän epäuskonsa todista, ettei hengen maailmaa ole olemassa. Ihmisen älyn olemassaolo jo todistaa hänen kuolemattomuudestaan. Sitä paitsi pimeys todistaa valon läheisyydestä, sillä ilman valoa ei olisi varjoa. Köyhyys todistaa rikkauden olemassaolosta, sillä mitenkä voisimmekaan ilman rikkauden olemassaoloa mitata köyhyyttä? Tietämättömyys todistaa, että on tietoutta, sillä kuinka ilman tietoutta voisi olla tietämättömyyttä?

Tästä syystä ajatus kuolevaisuudesta edellyttää kuolemattomuuden olemassaolon, sillä ellei olisi iankaikkista elämää, ei olisi mitään tapaa mitata tämän maailman elämää.

Ellei henki olisi kuolematon, kuinka Jumalan Ilmaisijat voisivat kestää sellaisia kauheita koettelemuksia?

Miksi Jeesus Kristus kärsi hirvittävän kuoleman ristillä?

Miksi Muhammed kesti vainoja?

Miksi Báb antoi korkeimman uhrin ja miksi Bahá'u'lláh vietti elämänsä vuodet vankilassa?

Miksi kaikki tämä kärsimys olisi ollut, ellei todistamassa hengen iankaikkista elämää?

Kristus kärsi. Hän hyväksyi kaikki koettelemuksensa henkensä kuolemattomuuden tähden. Jos ihminen mietiskelee, hän ymmärtää kehityksen lain henkisen merkityksen -- sen, miten kaikki siirtyy alemmasta asteesta korkeampaan.

Vain älykkyyttä vailla oleva ihminen voi näitä sivu 105 asioita harkittuaan kuvitella, että luomakunnan suuri järjestelmä yhtäkkiä lakkaisi kehittymästä, että edistyminen pysähtyisi näin vajavaisessa vaiheessa.

Materialistit, jotka täten järkeilevät ja väittävät, ettemme pysty näkemään hengen maailmaa emmekä havaitsemaan Jumalan siunauksia, ovat todellakin kuin eläimet, joilla ei ole ymmärrystä. Heillä on silmät, mutta he eivät näe. Heillä on korvat, mutta he eivät kuule. Tämä näön ja kuulon puute todistaa vain heidän omasta alemmuudestaan. Heistä luemme Koraanissa: ”He ovat ihmisiä, jotka ovat sokeita ja kuuroja hengelle.” He eivät käytä Jumalan suurta lahjaa, ymmärtämisen kykyä, jonka avulla he voisivat nähdä hengen silmin, kuulla henkisin korvin ja ymmärtää jumalallisesti valaistuin sydämin.

Materialistisen mielen kykenemättömyys tajuta iankaikkista elämää ei mitenkään todista, ettei tuota elämää ole olemassa.

Tuon toisen elämän ymmärtäminen riippuu henkisestä syntymisestämme.

Rukoukseni teidän puolestanne on, että henkiset kykynne ja pyrkimyksenne päivä päivältä lisääntyvät ja ettette milloinkaan anna aineellisten aistinten verhota silmiltänne taivaallisen valon kirkkautta.