Suomen bahá'í-yhteisön kansalliset nettisivut.

Hartaustilaisuudet Lastentunnit
Opintopiirit Varhaisnuorten toiminta Miten meistä tuli bahá'íta?

Opintopiirit

Bahá’ít järjestävät avoimia opintopiirejä, joiden tarkoitus on yhdistää bahá’í-opetusten opiskelu ja ympäröivää yhteiskuntaa hyödyttävä palvelutoiminta.

Opintopiirien osallistujat oppivat esimerkiksi opettamaan arvoja lapsille, osallistumaan eri yhdyskuntapalvelun muotoihin, auttamaan ja rohkaisemaan muita etsimään itsenäisesti henkisiä totuuksia, esittämään näkemyksiään perustellusti ja toimimaan yhteisön ykseyden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta.

Opintopiireihin osallistujat kokevat usein saavansa toiminnasta uutta suuntaa elämälleen havaitessaan omat mahdollisuutensa edistää ihmiskunnan kehitystä. Oppimalla henkisestä todellisuudestamme ja roolistamme yhteiskunnan kehittämisessä voimme paremmin ymmärtää elämämme tarkoitusta ja parantaa sekä omaamme että läheistemme elämän laatua.

Opintopiirin osallistujat päättävät keskenään sopivista aikatauluista ja palvelumuodoista. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan tähän toimintaan riippumatta heidän ajatuksistaan tai uskostaan. Löytääksesi lähimmän opintopiirin, ota yhteyttä: info (a) bahai.fi. 

Kirja 1 - Pohdintoja hengen elämästä

Kurssin tavoitteet:

Harjoitukset kurssin aikana:

Kursseilla opittujen taitojen soveltaminen palveluun:

Kirja 2 - Nouse palvelemaan

Kurssin tavoitteet:

Harjoitukset kurssin aikana:

Kursseilla opittujen taitojen soveltaminen palveluun:

Kirja 3 - Lastentuntien opettaminen, taso 1

Kurssin tavoitteet:

Kursseilla opittujen taitojen soveltaminen palveluun:

Kirja 4 - Jumalan kaksoisilmaisijat

Kurssin tavoitteet:

Harjoitukset kurssin aikana:

Kursseilla opittujen taitojen soveltaminen palveluun:

Kirja 5 - Varhaisnuorten voimien vapauttaminen

Kurssin tavoitteet:

Kursseilla opittujen taitojen soveltaminen palveluun:

Kirja 6 - Asian opettaminen

Kurssin tavoitteet:

Harjoitukset kurssin aikana:

Kirja 7 - Yhdessä palvelun polkua kulkien

Kurssin tavoitteet:

Kursseilla opittujen taitojen soveltaminen palveluun: