Uudet viranomaisten toteuttamat painostustoimet osoituksena suunnitelmasta pysäyttää Iranin bahá’í-yhteisön kehitys
Iranin hallituksen järjestelmällinen strategia saattaa bahá’ít taloudelliseen ahdinkoon, ei osoita laantumisen merkkejä. Bahá’í Kansainvälisen Yhteisön saamien tietojen mukaan Kermanissa, Keski-Iranin suurimmassa kaupungissa, on käynnistynyt jälleen uusi kampanja.
"On käynyt ilmi, että Julkisten tilojen valvontatoimisto evää toimilupien uusimisen ja on tämän lisäksi kumonnut voimassa olevat luvat joiltakin bahá’íden omistamilta liikeyrityksiltä kaupungissa", raportoi Bani Dugal, Bahá’í Kansainvälisen Yhteisön edustaja YK:ssa.
"Kohteena on laaja kirjo eri ammattien harjoittajia - tietokoneiden myynti- ja korjauspalveluista kiinteistövälittäjiin. Rautatuotteiden, teräksen tai kullan kauppaa harjoittaneet bahá'ít ovat menettämässä toimilupiaan, samoin kuin bahá'íden omistamat ruokakaupat, terveys- ja kosmetiikka-alan liikkeet - mukaan luettuna optikkopalvelut", Dugal jatkaa edelleen.
Kermanin bahá'íden on myös annettu ymmärtää, etteivät he voi omistaa useita liikkeitä saman kadun varrella.
"Viranomaiset ovat toimissaan menneet niin pitkälle, että he ovat peruneet toimiluvat bahá'íden liikekumppaneilta, vaikka nämä eivät kuuluisikaan bahá'í-yhteisöön", Dugal sanoo.
Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen ovat tuhannet bahá'ít menettäneet työpaikkansa tai toimeentulonsa. Vuonna 1993 YK julkaisi Iranin hallituksen muistion - jonka maan korkein johtaja oli vahvistanut - ja jossa tarkasti kuvaillaan suunnitelma "estää Iranin bahá'í-yhteisön kehittyminen."
Sen lisäksi, että nuorilta bahá'ílta estetään pääsy korkeampaan opetukseen, Dugalin mukaan on selvää että viranomaiset jatkavat erilaisia toimenpiteitään viedäkseen suunnitelmaansa eteenpäin.
"Olemme viimeisten viiden vuoden aikana saaneet tällaisia tietoja vähintään kuudestakymmenestä tapauksesta, joiden tarkoituksena on estää bahá'íden taloudellinen edistyminen", hän raportoi.
Esimerkkejä viimeaikaista rajoituksista:
– Vuoden 2012 tammikuun 2.–12. päivän välisenä aikana tehtiin yli 70 prosenttiin bahá'íden omistamista liikeyrityksistä Sarissa ja Ghaemshahrissa (Mazandaranin maakunta), ja lukuisissa yrityksissä Gorganissa ja Gonbadissa (Golestanin maakunta) etsintöjä tarkoituksena löytää syitä uhata tai vangita bahá'íta. Viranomaiset tutkivat myös kotona työskentelevien bahá'íden taloja - joissakin tapauksissa tilanteissa, joissa liiketoiminta oli päättynyt jo yli kaksi vuotta aikaisemmin.
– Heinäkuussa 2011 Abadanissa liikkeen omistava bahá'í sai ilmoituksen Jalokivien, kellojen ja lasivalmisteiden käsittelijöiden jälleenmyyjien liitolta. Viestissä pyydettiin henkilöä palauttamaan työlupansa ja muuttamaan omaisuutensa rahaksi 24 tunnin sisällä.
– Kesäkuussa 2011 oli optikkoliike valittu sillä tekosyyllä, että toimilupa on siirretty toiseen osoitteeseen. Julkisten tilojen valvontatoimiston johtaja ilmoitti, että määräys sulkea liike oli tullut korkeammilta viranomaisilta. Edellisellä kerralla viranomaiset olivat sulkeneet liikkeen joulukuussa 2008, samoin kuin neljä muuta bahá'í-liikettä Nazarabadissa. Oikeustaistelun jälkeen omistajan onnistui avata liike toisessa paikassa, mutta sulkemistoimenpide toteutettiin uudelleen.
– Kun yli kymmenen bahá'íden omistamaa liikehuoneistoa oli sytytetty tuleen Rafsanjanissa, Iranissa vuoden 2010 lopulla, tuli noin 20 bahá'ín kotiin ja liikeyritykseen vaatimus, että bahá'íden olisi allekirjoitettava sopimus, jonka mukaan he "pidättäytyvät solmimasta yhteyksiä tai ystävystymästä muslimien kanssa" ja "käyttämästä tai palkkaamasta muslimiharjoittelijoita".
– Vuoden 2009 alussa hyväksyi ammattiyhdistysliitto Semnanin kaupungissa asetuksen, jonka mukaan kukaan bahá'í ei saisi liikeyrityksen toimilupaa. Pian tämän jälkeen joukko bahá'íden omistamia liikkeitä ja kauppoja sinetöitiin tai suljettiin.
– Toinen esimerkki erilaisesta taloudellisesta painostuksesta on Isfahanista, jossa bahá'í - hieman ennen erottamistaan työstään - tiedusteli sosiaaliviranomaisilta varoja, jotka oli vähennetty hänen palkastaan eläkettä varten. Hän sain vastauksen, ettei hänen pyyntöään käsitelty, koska se ei ollut "aiheellinen", kun otettiin huomioon, että hän oli menettänyt työpaikkansa kuulumisesta "erheelliseen bahaistilahkoon." Tiedotteessa todettiin, että hän ja 14 muuta henkilöä oli erotettu lakisääteisen kiellon johdosta, jonka mukaan heitä ei olisi pitänyt ottaa lainkaan töihin, ja näin ollen heidän vaatimuksilleen ei ollut perusteita.
"Kansainvälinen laki antaa selkeästi yksilöille oikeuden tehdä vapaasti työtä ja ansaita elantonsa ilman rajoituksia", Bani Dugal sanoo.
"Viime kuussa kansainvälinen yhteisö äänesti ylivoimaisella enemmistöllä YK:ssa päätöslauselmasta, jossa Iran tuomittiin jatkuvista ja uusiutuvista ihmisoikeuksien loukkauksista. Iranin on epäilemättä aika ymmärtää, ettei se voi enää peitellysti vainota kansalaisiaan ja ajatella, ettei kukaan huomaa."

Uusi isku bahá’íden omistamia liikeyrityksiä vastaan on raportoitu Kermanin kaupungista. Toiminta on osa Iranin korkeimman johtajan vahvistamaa suunnitelmaa, joka keskitetysti tähtää "Iranin bahá’í-yhteisön kehityksen pysäyttämiseen."