Bahá'ít tuomitsevat Iranissa pidetyn oikeudenkäynnin vakavat puutteet
Bahá'í Kansainvälinen Yhteisö on esittänyt julkilausuman, jossa tuomitaan 16 henkilön oikeudenkäynti Iranissa tammikuun 30. päivä 2010 "kaikkien asianmukaista oikeudenkäyntiä koskevien kansainvälisesti hyväksyttyjen menettelytapojen loukkauksena". Lausunnossa nostetaan erityisesti esiin asianmukaisen oikeusavustuksen puute syytettyjen osalta, sekä epäluotettavien "tunnustusten" käyttö oikeusistunnossa. Yksi kuudestatoista syytetystä on bahá'í.
"Pakotettujen 'tunnustusten' käyttö ja asianmukaisen oikeusavustuksen kieltäminen heijastaa Iranin viranomaisten kasvavaa hyökkäystä ihmisoikeuksia vastaan", sanoo Bani Dugal, Bahá'í Kansainvälisen Yhteisön edustaja YK:ssa.
Bahá'í Kansainvälisen Yhteisön julkilausuma:
Tammikuun 30. päivä Iranissa pidetty oikeudenistunto kuuttatoista henkilöä vastaan, joita ilmeisesti syytettiin osallistumisesta Ashura-mielenosoituksiin 27. joulukuuta, toteutettiin vastoin kaikkia kansainvälisesti hyväksyttyjä asianmukaista oikeudenkäyntiä koskevia standardeja.
Vaikka Bahá'í Kansainvälisellä Yhteisöllä ei ole käytössään 15 syytettyä koskevia oikeusprosessiin liittyviä tietoja, se voi vahvistaa, että yksi henkilö - josta virallisissa raporteissa on annettu vain nimikirjaimet "P.F." - on bahá'í.
Kesäkuun 2009 presidentinvaaleja seuranneet näytösoikeudenkäynnit, joissa syytetyt pakotettiin lukemaan heitä itseään syyllistäviä lausuntoja, ovat tehneet täysin arvottomiksi niin sanotut "tunnustukset," sellaiset kuten "P.F:n" väitetään tehneen sekä Iranissa että maan ulkopuolella. On tunnettua, että tällaisia tunnustuksia saadaan, kun vangittuihin kohdistetaan äärimmäisiä pakotteita, usein sen jälkeen kun heidät on saatettu alttiiksi sellaisille menettelyille kuten valvottaminen tai ravinnon kieltäminen, näennäisteloitukset, asianomaisten perheisiin kohdistuvat uhkaukset, ja tätäkin pahempaa.
Sen sijaan, että Iranin hallitus ottaisi vastuun maassa vallitsevista levottomuuksista, se järjestää tällaisia näytösoikeudenkäyntejä vierittääkseen syyn viattomien kansalaisten ja muiden niskoille. Vaikka väitetään, että oikeudenistunnot ovat avoimia, ei edes syytettyjen perheille ole tiedotettu läheistensä oikeuskäsittelystä.
Henkilö, josta on käytetty kirjaimia P.F, yhdessä yhdeksän muun bahá'ín kanssa, jotka pidätettiin 3. tammikuuta Teheranissa, ei ole kyennyt ottamaan yhteyttä perheeseensä, ei ole saanut käyttöönsä asianajajaa, eikä ole voinut valita oikeusavustajaa. Hallituksen nimeämä asianajaja, joka toimi P.F:n puolesta, ei tehnyt muuta kuin hyväksyi asiakkaansa "tunnustuksen" ja teki muodollisen pyynnön lievennyksistä.
Iranin hallitus on hyvin selvillä siitä, että bahá'í-uskon keskeisiä periaatteita on puuttumattomuus puoluepolitiikkaan, riippumatta sitä onko kyseessä paikallisen, kansallisen tai kansainvälisen tason toiminta. Tästä syystä kymmenen bahá'ín pidättäminen 3. tammikuuta, viikkoa Ashura-mielenosoitusten jälkeen, ja väitteet siitä, että bahá'ít olisivat äskettäisten hallituksenvastaisten levottomuuksien takana, ovat tulleet täydellisenä yllätyksenä bahá'í-yhdyskunnalle. Nämä tekaistut syytöksen eivät selvästikään liity bahá'iden osallistumiseen Ashura-mielenosoituksiin. Ne viittaavat pikemminkin suunnitelmaan, jonka viranomaiset ovat rakentaneet ja jonka tarkoituksena on antaa oikeutus bahá'í-yhdyskunnan toimintaan kohdistetuille lisärajoituksille. Tämä on viimeisin vaihe siinä jatkuvassa vainokampanjassa, jonka tarkoitus on eliminoida bahá'í-yhdyskunta elinkykyisenä kokonaisuutena maassa.
Kutsumme hallituksia ja oikeudenmukaisia ihmisiä kaikkialla maailmassa liittymään mukaamme nostamaan äänemme näitä Iranin räikeitä ihmisoikeuksien loukkauksia vastaan, joista tammikuun 30. päivän oikeudenkäynti oli vain kaikkein viimeisin esimerkki.