Usein kysyttyä lastentunneista
Tärkeintä on tukea avoimuuden asennetta lapsen kasvussa. Ympäröivä maailma tuottaa jatkuvasti stereotypioita ihmisistä, asioista ja uskonnoista ja lietsoo siten pelon ilmapiiriä. Totuuden itsenäinen tutkiminen edellyttää siksi myös halua pyrkiä ennakkoluulottomuuteen. Miten avoin ja ennakkoluuloton ihminen voi sitten osata erotella arvokkaan ja tyhjänpäiväisen välillä - hyvää tuottavan ja hajoittavan toisistaan? Vahva taju oikeudenmukaisuudesta antaa kyvyn arvioida järkevästi ja vastuullisesti kaikkea sitä, mihin ennakkoluulottomasti suhtautuu.
Baha'i-usko opettaa arvostamaan kaikkia uskontoja. Lasten tunneilla opetetaan tuntemaan ja kunnioittamaan Jumalan eri aikoina lähettämiä sanansaattajia (esim. Aabraham, Mooses, Budha, Jeesus, Muhammed, Baha'u'llah). Sen sijaan sellainen uskonnon opetus, joka korostaa uskontojen vastakkaisuutta ja jakaa ihmisiä pelastuviin ja kadotukseen joutuviin, tuottaa pelkoja, ahdistusta ja estää uuden oppimista.
Bahá'í-lastentunneilla opitaan myös erottamaan pyhien kirjoitusten sisältö ihmisten tulkinnoista ja kulttuurisidonnaisuuksista. Miksi eri kristillisten ryhmien välillä on kilpailua ja jopa vihanpitoa vaikka Jeesus opetti lähimmäisen rakkautta? Lastentunnit opettaa huomaamaan, että ihmisten erilaiset näkemykset ja tavat johtuvat henkilökohtaisista mielipiteistä ja oikeassa olemisen tarpeesta (aikuisten kielellä: fanaattisuudesta ja vallanhalusta) - ei uskonnosta itsestään. Mooses, Jeesus ja Muhammed opettivat ihmisiä kunnioittamaan toisiaan ja kohtelemaan toisiaan ystävyydellä. Riidat ja erimielisyydet johtuvat ihmisten omasta kärsimättömyydestä.
Nuoremmat lapset oppivat kaikille uskonnoille yhteisiä henkisiä opetuksia liittyen hyveisiin kuten ystävällisyys, oikeudenmukaisuus, kunnioitus, rehellisyys.
Vähän myöhemmällä iällä bahá'í-lastentunneilla lapset oppivat uskontojen sanansaattajien nimet, heidän elämästään ja esimerkillisyydestään, heidän tuomien uskontojen perusopetuksia ja sen, että jokainen heistä kasvatti ihmiskuntaa askelen eteenpäin kohti maailman rauhaa. Lastentunneilla opitaan myös näkemään, miten uskonnot ovat kehittäneet ihmisten kykyä yhteistyöhön aina laajemmin ja laajemmin: Mooseksen opetukset vahvistivat perhekäsitystä, kun taas Jeesus laajensi tämän rakkauden koskemaan kaikkia lähimmäisiä. Muhammed kykeni yhdistämään sotaisat heimot jonka tuloksena alkoi syntymään kansallisvaltioita - ihmiskunta oppi järjestämään rauhanomaisesti asioitaan jo kansakunnan mittakaavassa. Baha'u'llahin uudet opetukset liittyvät ihmiskunnan nykytilanteeseen, jossa suurin haaste on oppia elämään osana yhtä koko maapallon käsittävää ihmiskuntaa, johon kuuluu eri kielet, kansallisuudet ja kulttuurit.
Lastentunnit tukevat lasten kykyjä itsenäiseen ajatteluun myös valmentamalla kohtaamaan erilaisuutta rakentavasti. Baha'i-neuvottelun periaatteet mahdollistaa erimielisyyden ilman henkilökohtaista riitelyä: "Totuuden kipinä syntyy vasta eriävien mielipiteiden törmättyä yhteen" - mielipiteet kohtaavat, ihmiset eivät törmää. Toisin kuin yhteiskunta ympärillämme opettaa, erilaisuus nähdään välineenä yhteisymmärryksen syntymiseen.
Yksi tärkeimmistä taidoista jonka lapset oppivat on, ettei tarvitse kokea olevansa heikko, kun muuttaa mielipidettään. On vahvuutta huomata neuvotellessa milloin kannattaa jättää oma kanta ja omaksua uutta, milloin taas oma näkemys auttaa saavuttamaan paremman yhteisen ratkaisun. Nämä ominaisuudet ovat tänä päivänä myös kuumaa valuuttaa työelämässä, vaikka koulu ei niitä opetakaan.
Omaa maailmankuvaa ei voi rakentaa, jos arvoihin ja henkisiin opetuksiin liittyvä sanasto ja käsitteet ovat tuntemattomia ja jos pää on täynnä populistisia negatiivisia kuvitelmia uskonnoista. Baha'i-usko kannustaa seurustelemaan kaikkien ihmisten kanssa samalla säilyttäen oman identiteettinsä. Itsensä tuntemisen oppiminen tekee vahvaksi erilaisuuden kohtaamisessa: silloin ei kadota itseään näytelläkseen jotakuta toista vaan osaa ottaa opiksi sen, mikä uudesta tiedosta/näkemyksistä on hyödyksi.
Avoimen avarakatseisen asenteen merkitystä ei voi korvata tietotulvalla. Usein tietävät ihmiset sortuvat stereotypioihin, ennakkoluuloisuuteen ja ylimielisyyteen, jotka ovat uuden oppimisen ja totuuden itsenäisen tutkimisen esteenä.
Baha'i-lastentunnit opettaa ottamaan vastuun omista henkisistä valinnoistaan. Kun tietää ettei kenelläkään ihmisellä ole henkistä auktoriteettia yli toisen, ei anna itsensä tulla "viedyksi" mihin tahansa aatteeseen. Lastentunneilla opitaan, ettei oikeassa oleminen ole itsetarkoitus vaan yhteisymmärrys ja sovintoon pääseminen. Tämä on paras tapa ehkäistä kiihkomielisyyttä.
Pähkinänkuoressa:
Toinen on pääsääntöisesti tarjolla vain bahá'í-lapsille, toinen on avoin kaikille.
Toisesta saa numeron todistukseen, toisesta ei.
Toisen on koulu velvoitettu pyynnöstä järjestämään, jos on kolme bahá'í-lasta alueella, toista ei.
Opetus koulussa ei saa lain mukaan olla luonteeltaan tunnustuksellista. Perusopetuksen oman uskonnon tunneilla annettava opetus on oppiaine, kuten esimerkiksi matematiikka ja historia. Oppiaineet ovat koulun valvonnassa. Se tarkoittaa, että koulun tunnit eivät ole hartaudellisia.
Paikallisten bahá'í-yhteisöjen järjestämät kaikille avoimet lastentunnit ovat sitä vastoin sisällöltään ja toiminnaltaan vapaasti bahá'í-yhteisön hallittavissa.
Bahá'í-uskonnon tuntien pitäminen koulussa edellyttää, että opetuksen on tapahduttava Kansallisen Henkisen Neuvoston ja Opetushallituksen hyväksymän kansallisen perusopetussuunnitelman ikäkohtaisia tavoitteita ja sisältöjä noudattaen. Uskonnon tunteja tulisi lain mukaan pitää 38 x 45 minuutin oppituntia lukuvuoden aikana eli esimerkiksi 18 tuntia syksyllä + 20 keväällä. Yläasteella luokilla 7-9 yhtenä vuotena uskonnontunnit pitäisi järjestää kaksoistunteina, eli yksi kaksoistunti viikossa. Uskonnon tunnit järjestävä taho voi päättää, minä vuotena näistä kolmesta se toteutetaan. Oppituntien pitäminen yhteisön omissa puitteissa edellyttää opiskelua samassa laajuudessa ja opiskelun tasossa kuin koulussakin, jolloin oppilas saa suorituksestaan merkinnän todistukseen.
Jos on tiedossa, että lapsella on mahdollisuus osallistua kansalliseen bahá'í-talvikouluun, voidaan niissä pidettävät tunnit laskea hyväksi kevätlukukauden suoritukseen ja vastaavasti kesäkoulussa saatava opetus syyslukukauden suoritukseen. Tällaista intensiivisemmän opetuksen jaksoa kutsutaan periodiopetukseksi, eli kun raportoit osan tunneista suoritetuiksi kansallisissa kouluissa, voit käyttää tällaista termiä. Näistä tunneista saa todistuksen kansallisten bahá'í-koulujen rehtorilta.
Ridván-sanomassaan 2000 Yleismaailmallinen Oikeusneuvosto toteaa "Instituuttien täytyy varmistaa, että niiden ohjelmaan sisältyy koulutus lastentuntien opettajille, jotka voivat tarjota palveluksiaan paikallisille yhteisöille. Mutta vaikka henkisen ja tiedollisen kasvatuksen järjestäminen lapsille on olennaista, tämä edustaa vain osaa siitä, mikä täytyy sijoittaa heidän luonteensa kehittämiseen ja heidän persoonallisuutensa muovaamiseen."
Ruhi-instituutin materiaalien tarjoama malli ja niiden henki tukee tätä visiota luonteen ja persoonan kehittämisestä. Koulutusinstituutin runkokurssisarjan kurssi 3 sekä siitä haarautuva kurssi 3A antavat näin ollen hyvän pohjan lastentuntiopettajana toimimiseen.
Koulutusinstituutin johtokunta yhteistyöneuvottelussaan Kansallisen Henkisen Neuvoston, Neuvonantajan ja avustajalautakunnan jäsenten kanssa vuonna 2006 päätyi yhteiseen näkemykseen, jonka mukaan opettajainkoulutuksen tulee perustua Ruhi-instituutin kirjan 3 pedagogiseen malliin ja kaikkea käytettävää materiaalia tulee soveltaa sen mukaan.
Opettajainkoulutusta tullaan jatkossa monipuolistamaan ja kehittämään mm. räätälöimällä paikallisiin ja seudullisiin tarpeisiin vastaavaa perehdytystä sekä hyödyntämällä kansallisia kesä- ja talvikouluja mahdollisuutena jakaa lastentuntiopettajana toimimisen tietotaitoa.